Ajankohtaista

Työn ja perheen yhteensovittaminen on eräs median vakioaiheista. Keskustelua on käyty runsaasti ruuhkavuosien kuormittavuudesta sekä perhevapaiden uudistamisesta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että yhä useammalle työn ja perheen yhteensovittaminen merkitsee ruuhkavuosien sijasta tai sen lisäksi työssäkäynnin yhdistämistä iäkkäiden omaisten hoivaamiseen.

Jo nyt merkittävä osa työssäkäyvistä huolehtii työn ulkopuolella toisesta aikuisesta henkilöstä, joka tarvitsee apua esimerkiksi korkean iän, vamman tai sairauden vuoksi. Väestön ikääntyessä ja palveluiden kohdistuessa yhä enemmän vain kaikkein iäkkäimmille on todennäköistä, että tulevaisuudessa yhä useampi tulee työssäkäynnin ohella hoivaamaan iäkkäitä omaisiaan. Tämän vuoksi onkin tärkeää pohtia, millaista hoivan tulevaisuutta rakennamme. Millaisia mahdollisuuksia palvelujärjestelmä luo työssäkäynnin ja hoivan yhteensovittamiselle, ja miten hoivaa jaetaan tulevaisuudessa?

Väitöskirjassani tutkin paikallisuuden roolia siinä, miten naiset voivat yhdistää työssäkäyntiä ja hoivaa Jyväskylässä. Olin kiinnostunut erityisesti siitä, miten paikallinen hoivapolitiikka suhteutuu kansalliseen, mutta miten sillä on myös omat, paikalliset erityispiirteensä. Tätä tutkiakseni analysoin paikallista lastenhoitoa sekä iäkkäiden hoivaa koskevia asiakirjoja.

Tulevaisuudessa yhä useampi työssäkäyvä hoivaa iäkkäitä omaisiaan.

Tutkin paitsi paikallista hoivapolitiikkaa niin myös sitä, millaiset arkiset tunteet ja käytännöt ohjaavat naisten työtä ja hoivaa koskevia valintoja, ja miten nämä valinnat kytkeytyvät paikallisuuteen. Näitä tutkiakseni analysoin työssäkäyvien pienten lasten äitien sekä iäkästä omaistaan hoivaavien naisten ryhmähaastatteluaineistoja.

Väitöstyöni lähtökohtana toimivat paikallisuus ja hoivan sukupuolittuneisuus. Naiset kantavat yhä merkittävän osan kotien hoivavastuista. Niin paljon kuin sukupuoliroolit ovat monessa asiassa muuttuneetkin viimeisten vuosikymmenten aikana, hoivan sukupuolittuneisuuden purkaminen näyttää monelta osin olevan hidasta.

Tulokset osoittavat, että Jyväskylässä paikallinen hoivapolitiikka on kehittynyt kohti palveluiden laajempaa markkinoistumista sekä yksilöiden ja perheiden kasvavaa hoivavastuuta. Nämä kehityskulut eivät suoraan tähtää eriytyneisiin sukupuolirooleihin, mutta toimivat usein naisille lankeavaa hoivaroolia vahvistaen. Palveluiden kasvava markkinoistuminen sekä yksilöiden valinnanvapautta korostava politiikka voi myös johtaa syveneviin jakoihin naisryhmien välillä, sillä perinteisesti tällainen politiikka on hyödyttänyt erityisesti keskiluokkaisia naisia.

Hoivaamista koskevat ihanteet olivat melko yhdenmukaisia analysoimissani haastatteluaineistoissa. Haastatteluissa tavat tehdä hoivaa rakentuivat usein itsestään selviksi moraalisiksi velvollisuuksiksi.  Moraalista velvollisuutta korostettiin myös ja joiltain osin erityisesti niissä tilanteissa, joissa suhde hoivattavaan omaiseen kuvattiin haastavaksi.

Haastateltavien esittämien kuvausten voi nähdä heijastelevan paitsi haastateltavien henkilökohtaisia tunteita niin myös laajempia hoivaan liittyviä kulttuurisia ihanteita sekä hoivaan liittyviä sukupuolittuneita odotuksia. Keskustelujen voi nähdä peilaavan myös kansallisen tason ihanteita, jossa erityisesti iäkkäiden vanhempien tyttäret kohtaavat kulttuurisia odotuksia osallistua vanhempiensa hoivaan.

Sukupuolittuneisuus näkyväksi

Hoivan sukupuolittuneisuutta nostettiin esiin ja sitä kyseenalaistettiin haastatteluaineistossa vain harvoin, ja se oli laajalti näkymätön myös analysoimissani asiakirjoissa. Tämän voi nähdä heijastelevan tyypillistä puhetapaa tasa-arvosta, jossa oletamme, että paras tapa edistää tasa-arvoa on vaieta niistä asioista, jotka ylläpitävät epätasa-arvoa. Hiljaisuus hoivan sukupuolittuneisuuden ympärillä voi kuitenkin toimia myös sukupuolittuneita rakenteita piilottaen, sekä hankaloittaa paikallisella tasolla tapahtuvaa kehitystä kohti tasa-arvoa.

Tämän vuoksi hoivaan liittyvien lakien ja politiikkamuutosten vaikutuksia tulisi arvioida entistä enemmän paikallisella tasolla, jossa lakeja pannaan täytäntöön ja jossa niiden vaikutukset jokapäiväiseen elämään ovat konkreettisimmin nähtävissä. Uskon, että tämä auttaisi tekemään hoivan sukupuolittuneisuutta näkyvämmäksi niin päätöksenteossa kuin niissä arkisissa käytännöissä, joissa hoivaa tehdään. Tämän näkyväksi tekemisen myötä myös hoivaan liittyviä sukupuolittuneita rakenteita ja asenteita olisi mahdollista haastaa.

Tiina Sihto, YTT, tutkijatohtori, Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö, Jyväskylän yliopisto

Juttu on julkaistu Vanhustyö-lehdessä 1/2020.