Tule mukaan toimintaamme!

Tule mukaan toimintaamme!

Neljä sateenkaarisenioria seisoo kesäisellä pihalla ja hymyilevät.

Sateenkaariseniorit näkyviksi -hanke järjestää sateenkaarisenioreille monipuolista vapaaehtois- ja vertaistoimintaa. Toiminta alkoi syksyllä 2024 Oulussa ja sitä on tavoitteena laajentaa koko Pohjois-Pohjanmaan alueelle hankkeen aikana.

Ilmoitamme tällä sivulla vuoden 2025 toiminnasta tammikuun aikana.

Vertaistoiminta

Vertaistoimintaan ovat lämpimästi tervetulleita kaikki pohjoispohjanmaalaiset sateenkaariseniorit.

Ryhmätoiminta

Hanke tarjoaa vertaisryhmätoimintaa, jossa pienryhmä (max. 6 henkilöä) kokoontuu kahdeksan kertaa kahden kuukauden ajan. Ryhmien tavoitteena on luoda lämminhenkinen ja turvallinen ympäristö uusille kohtaamisille ja muihin sateenkaarisenioreihin tutustumiselle, vertaisuuden kokemuksille sekä toveruudelle. Jokainen vertaisryhmä muodostuu omanlaisekseen ja ryhmien sisällöt rakennetaan ryhmäläisten toiveiden mukaiseksi. Ryhmä voi esimerkiksi yhdessä vierailla jossain ennalta sovitussa kohteessa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut sateenkaariseniorivapaaehtoiset. Ensimmäiset vertaisryhmät toteutettiin syksyllä 2024. Kevään 2025 vertaisryhmät julkaistaan tällä sivulla alkuvuodesta 2025. 

Vertaiskeskustelut

Vertaiskeskustelut ovat sateenkaariseniorin ja koulutetun sateenkaariseniorivapaaehtoisen välisiä vapaamuotoisia keskusteluja. Toiminta on suunnattu erityisesti sateenkaarisenioreille, jotka kaipaavat juttukaveria, mutta eivät pysty tai halua osallistua vertaisryhmiin. Keskustelut voidaan käydä joko kasvotusten, puhelimitse tai etäyhteyksillä. Toiminta kestää kaksi kuukautta ja sinä aikana on mahdollisuus korkeintaan kahdeksaan keskustelukertaan.

Avoin toiminta

Hanke järjestää myös avointa toimintaa, johon ovat kaikki sateenkaariseniorit tervetulleita. Toimintaan osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista tai sitoutumista ja siihen voi osallistua myös nimettömästi. Avoimen toiminnan teemat ja sisällöt vaihtelevat ja tapahtumista ilmoitetaan aina erikseen tällä sivustolla.

Vapaaehtoistoiminta

Sateenkaariseniorit näkyviksi- hanke tarjoaa monipuolista vapaaehtoistoimintaa pohjoispohjanmaalaisille sateenkaarisenioreille. Vapaaehtoiset voivat toimia ryhmänohjaajina sekä kahdenkeskisenä keskustelutukena sateenkaarisenioreille. Lisäksi on mahdollista toimia myös hankkeen kokemusasiantuntijana.

Tarjoamme vapaaehtoisille kattavan koulutuksen vapaaehtoistehtäviinsä. Vuorovaikutteinen koulutus on kolmipäiväinen ja siihen voi osallistua joko paikan päällä tai etäyhteydellä. Koulutuksia järjestetään säännöllisesti koko hankkeen ajan. Koulutus antaa hyvät valmiudet toimia ryhmänohjaajana, kohdata muita sateenkaarisenioreita, taitoja tapaamisten suunnitteluun sekä oman toiminnan arvioimiseen. Kaikki vapaaehtoiset haastatellaan ennen vapaaehtoiseksi ryhtymistä ja koulutusta.

Koulutuksen lisäksi tarjoamme vapaaehtoisille säännöllistä tukea ja virkistystä, täydennyskoulutuksia sekä innostavan vapaaehtoisten porukan!

Seuraava vapaaehtoisten koulutus järjestetään maaliskuussa 2025. Ilmoitamme tarkemman ajankohdan tammikuussa 2025 tällä sivulla. Koulutus järjestetään Oulussa, mutta koulutuksen jälkeen vapaaehtoisena voi toimia kaikkialla Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisätietoa vertais- ja vapaaehtoistoiminnasta antaa projektikoordinaattori Outi Valonen, puh. 050 343 4241, etunimi.sukunimi@vtkl.fi.

Ota yhteyttä

    Pakollinen kenttä *