Ratkaisuja hyvään arkeen
Julkaistu: 6.8.2024Miten turvata aktiivinen vanhuus ja toimintakyky? Kuinka tuetaan teknologian hyödyntämistä ja asumisen ikäystävällisyyttä? Muun muassa nämä ajankohtaiset aiheet ovat esillä Hyvä Ikä -tapahtumassa 2.–3.10.2024.
Lokakuinen Hyvä Ikä -tapahtuma Helsingin Messukeskuksessa on foorumi päättäjille, vanhustyössä toimiville ammattilaisille ja ikääntyville. Kahden päivän tapahtumakokonaisuus tarjoaa mahdollisuuden tehokkaaseen koulutuspäivään, jossa tämän hetken puheenaiheet ovat esillä sekä näyttelyalueen ohjelmalavalla että seminaarissa. Ammattilaisille suunnatussa Kuntouttava hoiva -seminaarissa vanhustyötä käsitellään geriatrisesta, oikeudellisesta ja sosiaalipoliittisesta näkökulmasta.
Laatusuositus on työväline palvelujen suunnitteluun
Sosiaali- ja terveysministeriö on vastikään yhdessä Kuntaliiton kanssa julkaissut laatusuosituksen, jonka tavoitteena on turvata hyvä ikääntyminen ja vaikuttavat palvelut niitä tarvitseville iäkkäille henkilöille. Laatusuositus toimii hyvinvointialueiden ja kuntien päättäjien, johdon, henkilöstön sekä valvonnan ja muiden toimijoiden työvälineenä palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa. Suositusta voivat hyödyntää myös iäkkäät itse sekä heidän läheisensä.
Vuosille 2024–2027 laaditun laatusuosituksen sisällöstä ja tavoitteista kertoo tapahtuman ohjelmalavalla sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija, TtM Seija Viljamaa. Hän on aiemmissa työtehtävissään vastannut useista iäkkäiden palvelujen kehittämisprojekteista.
Kuntouttava työote huomioidaan seminaarissa
Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämisyhdistys KUTKE ry:n Kuntouttava hoiva -seminaari pidetään keskiviikkona 2.10. Sen sisällössä korostuvat ikääntyneiden toimintakyky, osallisuus ja itsemääräämisoikeus sekä kuntouttavan työotteen huomioiminen hoivatyössä.
Ammattilaisseminaari on tarkoitettu hoivatyön tekijöille, päättäjille ja kaikille vanhustyön parissa toimiville. Puhujina ovat mm. Helsingin yliopiston geriatrian professori Esa Jämsen ja sosiaalipolitiikan professori, HY Heikki Hiilamo.
Seminaarin paneelikeskustelussa pohditaan, mitä kuntouttava työote tarkoittaa, ja miten osaaminen ja asenne varmistetaan kuntouttavassa hoivassa. Mukana ovat professori, neurologian erikoislääkäri Juhani Wikström, TtM, väitöskirjatutkija, lehtori, Lapin AMK Sari Arolaakso, ja sen juontaa erikoistoimittaja, lääketieteen tohtori h.c. Tiina Merikanto.
Miten hoitotyötä liinataan?
Kiire on hoitotyössä usein läsnä, ja työ kuormittaa. Myös työvoimapula on monilla työpaikoilla tuttua. Lean-toimintamallia on tarjottu ratkaisuksi hoiva-alan tuottavuuden ja tehokkuuden parantamiseen. Näkökulmia kiireisestä vanhustyöstä ja siitä, miten lean sopii hoitotyöhön, kertoo Tommi Elomaa Noste Oy:stä.
Elomaa tuo puheenvuorossaan esille käytännön esimerkkejä ja toimintamalleja, miten vapauttaa hoitajien ja tukityöntekijöiden aikaa ja säästää kustannuksia. Esitys antaa kuulijoille helpon työvälineen, jolla peilata oman toimipaikkansa toimintaa ja tunnistaa kehittämisen kohteita. Puheenvuoro on suunnattu erityisesti sote-sektorin johdolle ja asiantuntijoille.
Asenteista ja mielen hyvinvoinnista sote-alan teknologiaan
Suomalaisten asenteita vanhuuteen, vanhenemiseen ja vanhustyöhön selvitettiin laajasti keväällä 2022. Vanhustyön keskusliiton teettämästä asennetutkimuksesta selvisi, että suhtautuminen vanhenemiseen oli pääosin myönteistä, mutta moni koki, että iäkkäät ihmiset eivät yhteiskunnassa tule kuulluiksi. Kyselytutkimus on nyt uusittu, ja tuloksista selviää, onko asenteisiin tullut muutoksia kahdessa vuodessa.
Ohjelmalavalla puhutaan myös mm. mielen hyvinvoinnista ja sen merkityksestä hyvän elämän perustana. Iäkkäät ja heitä kohtaavat ammattilaiset saavat arkeen sovellettavia välineitä mielen hyvinvoinnin edistämiseksi.
Tärkeässä puheenvuorossa nostetaan esille sateenkaariseniorit. Tänä keväänä alkaneessa Sateenkaariseniorit näkyviksi -hankkeessa pyritään edistämään sateenkaarisenioreiden hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Samanaikaisilla tapahtumilla luodaan synergiaa
Samanaikaisesti Hyvä Ikä -messujen kanssa Helsingin Messukeskuksessa pidetään Fysioterapia & Kuntoutus -ammattitapahtuma. Lisäksi Messukeskuksessa järjestetään Sairaanhoitajapäivät, jossa ammattikävijät voivat myös vierailla.
Teksti: Taina Hiekkataipale ja Tuula Sipilä – Kuva: AdobeStock
Teksti on julkaistu Vanhustyö-lehdessä 2-3/2024.