Ajankohtaista

Ikääntyneiden syrjäytyminen ja siihen liittyvät kysymykset ovat tulleet erityisen ajankohtaiseksi koronapandemian aikana. Koronaviruksen ja sen torjumiseksi asetettujen rajoitteiden myötä yhä useamman ikäihmisen mahdollisuudet osallistua kodin ulkopuoliseen elämään ja olla yhteydessä muihin ihmisiin ovat vähentyneet. Yhä useampi vanhempi ihminen kokee myös asenteellista ja ikään liittyvää syrjintää.

Yksinkertaisimmillaan syrjäytymisellä tarkoitetaan erilaisten ihmisryhmien jäämistä syrjään valtaväestöstä ja yhteiskunnan keskeisiltä areenoilta. Toisin kuin esimerkiksi köyhyys, syrjäytyminen on ilmiönä moniulotteinen pitäen sisällään useita elämän osa-alueita. Tutkimusten pohjalta tiedetään, että syrjäytymisen ulottuvuudet kietoutuvat vahvasti toisiinsa: joka kolmas kokee syrjäytymistä useammalla kuin yhdellä elämän osa-alueella.

Moniulotteinen syrjäytyminen

Osalle ikäihmisistä syrjäytyminen liittyy juuri vanhuuden elämänvaiheeseen, kun taas toisilla syrjäytymisen kokemukset ovat voineet olla läsnä myös aikaisemmissa elämänvaiheissa, jopa ylisukupolvisesti. Kaikissa muodoissaan vanhuusiän syrjäytymisellä on kielteisiä seurauksia niin yksilöille, yhteisöille kuin yhteiskunnille. Suomessa syrjäytymistä koskeva keskustelu on kuitenkin keskittynyt lähes yksinomaan nuoriin ja nuoriin aikuisiin.

Omassa tutkimushankkeessamme olemme jakaneet syrjäytymisen viiteen toisiinsa kytkeytyvään ulottuvuuteen. Näitä ovat 1) taloudellinen syrjäytyminen, 2) syrjäytyminen sosiaalisista suhteista, 3) syrjäytyminen palveluista, 4) paikkaan ja yhteisöihin liittyvä syrjäytyminen sekä 5) kansalaisuuteen liittyvä syrjäytyminen. Viimeinen ulottuvuus on koronapandemiankin myötä erityisen kiinnostava ja tärkeä. Ikääntyvän väestön terveyden suojelemiseksi tehdyt toimenpiteet ovat turvanneet vanhojen ihmisten fyysistä turvallisuutta, mutta samalla ikäihmisten heterogeenisuus ja moninaiset tarpeet ovat unohtuneet.

Kansalaisuuteen liittyvä syrjäytyminen

Tutkimusten mukaan Euroopassa yli 300 miljoonaa ihmistä on kokenut ikäsyrjintää. Kansainvälisissä kyselyissä useampi kuin joka kolmas on kertonut kokevansa epäoikeudenmukaisesta kohtelua iän perusteella. Selvästi harvempi kokee syrjintää sukupuolen tai rodun perusteella. Myös Suomessa tehdyissä haastattelututkimuksissa on noussut esiin ikääntyvien kokemukset yhteiskunnallisesta arvottomuudesta, osattomuudesta ja ulkopuolisuudesta.

Teoreettisesti kansalaisuuteen liittyvällä vanhuusiän syrjäytymisellä on tarkoitettu osattomuutta tai syrjintää, joka vähentää ikääntyvien ihmisten vaikutusmahdollisuuksia, ohittaa heidän näkökulmansa ja yhdenmukaistaa heidän kokemuksiaan yhteiskunnan institutionaalisista rakenteista, politiikoista ja yhteisöistä. Ikäsyrjintään liittyvien tekijöiden lisäksi kyse voi olla myös jäämisestä syrjään kansalais-, vapaaehtois- tai poliittisesta toiminnasta.

Tutkimusten mukaan ikäsyrjintä on yleisin syrjinnän muoto. Syrjintää tapahtuu usein myös symbolisella tasolla ja sen tunnistaminen voi olla vaikeaa. Koronapandemian aikana moni ikääntymistutkija on kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, millä tavoin 70 vuotta täyttäneistä puhutaan julkisessa ja poliittisessa keskustelussa. Jo paljon tätä ennen on huomattu, ettei ikääntyneiden itsensä ääni juurikaan kuulu heitä koskevassa päätöksenteossa. Myös väestögallupit toisensa jälkeen rajaavat kohderyhmänsä ulkopuolelle 75 tai 80 vuotta täyttäneet

Asenne ja kohtelu ratkaisevat

Ikääntyvien osallisuuden edistämisestä puhutaan niin lainsäädännössä kuin erilaisissa yhteiskuntapoliittisissa strategioissa. Osallisuuden rinnalla olisi kuitenkin tärkeä puhua myös konkreettisista tekijöistä, jotka syrjäyttävät ikääntyviä ihmisiä yhteiskunnan reunoille. Näitä ovat muun muassa oletukset siitä, että kaikilla iäkkäillä on yhteisiä piirteitä, mikä jättää tunnistamatta ison väestön osan erilaiset elämäntilanteet ja tuen tarpeet. Myös ennakkoluuloiset asenteet ja syrjivät käytännöt muun muassa palveluiden tarjonnassa tai osallistumisen ehdoissa vähentävät osaltaan merkittävästi ikääntyvien osallistumismahdollisuuksia luoden pohjaa vanhuusiän syrjäytymiselle.

Vanhuusiän syrjäytymisen ehkäisemiseksi tarvitaan aitoa halua nähdä kaikenikäiset ihmiset tärkeänä ja arvokkaana osana yhteiskuntaa. Kaikessa päätöksenteossa tulisi ottaa huomioon, millaisia vaikutuksia niillä on myös vanhemmille ikäpolville ja miten heidän moninaisuutensa otetaan huomioon. Tämä toteutuu ainoastaan osallistamalla ikääntyviä heitä koskevaan päätöksentekoon ja politiikan suunnitteluun. Yhtä tärkeänä näyttäytyy vanhuuteen ja vanhoihin ihmisiin liittyvien asenteiden ja puhetapojen muuttaminen. Vanhuus ei ole ongelma, vaan se miten siihen suhtaudumme.

Teksti: Elisa Tiilikainen ja Hanna Ristolainen

---

Artikkeli on julkaistu Vanhustyö-lehdessä 2/2022.