Tapahtumat

Sateenkaariseniorit näkyviksi -hanke Oulun Pride-kulkueessa ja puistojuhlassa

Hei sateenkaariseniori, tiesithän, että hankkeemme on ilolla ja innolla mukana Oulun Pride-viikon tapahtumissa 4.-10.8.!

Järjestämme viikolla useamman tapahtuman sateenkaarisenioreille ja olemme myös mukana 9.8. lauantaina sekä pride-kulkueessa että puistojuhlassa. Liput liehumaan, kyltit esille ja liity iloiseen ja värikkääseen joukkoomme. Kulkueessa jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on.

Tietoa kulkueesta:
Lauantaina 9.8. Pride-kulkue kokoontuu klo 11-12  Kuusisaaressa (Raatintie 7, Oulu) ja lähtee liikkeelle klo 12. Kulkuereitti kiertää kaupungilla, josta se palaa Kuusisaareen puistojuhlaa varten. Kulkueessa kävelemme rauhalliseen tahtiin.

Sateenkaariseniorit näkyviksi -hankkeella on kulkueessa oma blokkinsa eli oma paikka kulkueessa ihan kulkueen alkupuolella. Meidät tunnistat isosta kangasbanderollista, jossa on pöllölogomme sekä teksti “Yhdenvertaisen vanhuuden puolesta”. Mukaan blokkiimme ovat tervetulleita kaikki sateenkaariseniorit ja heidän läheisensä sekä kaikki, joille yhdenvertaisen vanhuuden varmistaminen on tärkeä asia. Tule mukaan marssimaan kanssamme! Voit kulkea koko matkan kanssamme tai liittyä mukaan reitin varrelta.

Tietoa puistojuhlasta:
Puistojuhla pidetään Kuusisaaressa klo 13-19.
Sateenkaariseniorit näkyviksi -hankkeella on puistojuhlassa oma teltta yhdessä Oulun löytävän vanhustyön kanssa. Teltallamme pääset pyörittämään onnenpyörää sekä jättämään terveisiä sateenkaarisenioreille. Teltallemme toivotamme tervetulleiksi kaikki sateenkaariasioista kiinnostuneet ihmiset!

Puistojuhlassa voit osallistua monenlaiseen muuhunkin toimintaan sekä lisäksi piknikillä nauttia omista eväistäsi.

Kuusisaari sijaitsee kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta sekä hyvien pyöräteiden ja joukkoliikennereittien varrella.

Ilmoittamalla alla olevan linkin kauttayhteystietosi, saat elokuun alkupuolella sähköpostiisi muistutuksen tapahtumista ja tarkempaa tietoa kulkueesta ja puistojuhlasta.
https://link.webropol.com/ep/uutiskirjekulkuepuistojuhla

Lisätietoa kulkueesta löydät täältä: Oulu Pride -kulkue « Oulu Pride 2025 (sivusto päivittyy heinäkuun alussa)

Lisätietoa puistojuhlasta löydät täältä: Oulu Pride -puistojuhla « Oulu Pride 2025 (sivusto päivittyy heinäkuun alussa)

Kaikki Oulu Priden aikaiset tapahtumat puolestaan pääset näkemään tämän linkin takaa: Ohjelma 2025 « Oulu Pride 2025

Ohjelma:

Mitä: Oulun Pride-kulkue ja puistojuhla, Sateenkaariseniorit näkyviksi -hanke mukana
Milloin: Lauantai 9.8. klo 11-19
Missä: Kulkue lähtee Kuusisaaresta (Raatintie 7, Oulu) ja puistojuhla pidetään myös Kuusisaaressa.