EU-vaalit

Vanhustyön keskusliiton EU-vaaliteesit

Sosiaalisen osallisuuden ja arvokkaan vanhuuden turvaaminen

  • EU:n tulee varmistaa ikääntyneille mahdollisuus yhteisöllisyyteen mm. harrastamalla, oppimalla uusia asioita ja osallistumalla vapaaehtoistoimintaan.
  • EU:n tulee tukea toimintaa, jolla pyritään eri-ikäisten ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen vahvistamiseen ja vastakkainasettelun vähentämiseen.
  • EU:n tulee toiminnallaan varmistaa se, että ikääntyneet nähdään yhteiskunnan voimavarana ja heille varmistetaan oikeus arvokkaaseen elämään.

EU-vaaleissa on tärkeää valita edustajia, jotka ovat perehtyneet ikääntyneiden asioihin ja sitoutuneita edistämään ikääntyneiden osallisuutta yhteiskunnassa.

Ikääntyneiden huomioiminen päätöksenteossa ja ikäsyrjinnän ehkäiseminen

  • EU:n tulee edistää toimillaan ikääntyneiden oikeutta osallistua yhteiskunnan toimintoihin ja heitä koskevien päätösten ja lakien valmisteluun.
  • EU:n tulee aktiivisesti edistää ikääntyneiden yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia sekä tuottaa ikääntyneille ajantasaista ja saavutettavaa tietoa heidän oikeuksistaan ja heille kuuluvista eduista.
  • EU:n tulee tunnistaa ikääntyneiden moninaiset tarpeet, taustat ja mahdollisuudet ja varmistaa erityisen haavoittuvassa asemassa olevien ikääntyneiden oikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutuminen sekä tunnistaa ja estää ikäsyrjinnän kanssa risteäviä moniperustaisia syrjinnän muotoja.

Tulevissa EU-vaaleissa on tärkeää valita edustajia, jotka ovat sitoutuneita edistämään ikääntyvien ihmisten yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia sekä vähentämään ikäsyrjintää.

Digiosallisuuden vahvistaminen ja teknologian hyödyntäminen

  • EU:n tulee varmistaa, että digitaalisia ratkaisuita suunnitellessa otetaan huomioon ikääntyneiden ihmisten elämänlaatu, terveys, turvallisuus, toimintakyky ja osallisuus yhteiskunnassa.
  • EU:n tulee kannustaa ikääntyneiden ihmisten digi- ja mediataitojen kehittämiseen. Siten voidaan varmistaa, että myös ikääntyneet voivat käyttää digilaitteita ja -palveluita turvallisesti hyödyksi.
  • EU:n tulee edistää ikääntyneiden ihmisten mukaan ottamista digitaalisten palveluiden ja tuotteiden suunnitteluun.

Tulevissa EU-vaaleissa on tärkeää valita edustajia, jotka sitoutuvat edistämään ikääntyneiden ihmisten digiosallisuutta ja tukemaan teknologisten ratkaisujen kehittämistä ikääntyneiden tarpeisiin.

Ikäystävällinen ja kestävä ympäristö ja asuminen

Tarve esteettömään ja turvalliseen ympäristöön kasvaa ikääntymisen myötä. Monet ikääntyneet tarvitsevat esteettömiä tiloja, turvallisia kulkureittejä, ja tiloja ja palveluita, jotka mahdollistavat osallisuuden ja vuorovaikutuksen muiden kanssa. Asuntojen muutostöillä varmistetaan itsenäinen ja turvallinen asuminen.

  • EU:n tulee edistää julkisten rakennusten ja tilojen esteettömyyttä. Erilaisten ikäystävällisten ratkaisujen, kuten hissit, rampit ja liikkumista helpottavat välineet, avulla mahdollistetaan ikääntyneiden osallistuminen ilman esteitä.
  • EU:n tulee kannustaa jäsenvaltioita tukemaan ikäystävällisiä asuntojen rakentamista ja asuntojen muutostöitä.
  • EU:n tulee tukea turvallisten kulkureittien rakentamista ja julkisen liikenteen saavutettavuutta.

Tulevissa EU-vaaleissa on tärkeää valita edustajia, jotka sitoutuvat edistämään ikäystävällisten ja kestävien ympäristö- ja asumisratkaisujen kehittämistä ja toteuttamista hyvän elämänlaadun ja osallisuuden mahdollistamiseksi.