Harjoittelijana SeniorSurfissa – SeniorSurf digituen aallonharjalla

Harjoittelijana SeniorSurfissa – SeniorSurf digituen aallonharjalla

Omat vahvuudet löytyvät

SeniorSurfin harjoittelijana on aikaa pohtia omia vahvuuksia ja motivaation lähteitä. Harjoittelussa saa vaikuttaa työtehtävien määrään ja sisältöön. Itselläni on tarve mennä toimistolle ihmisten pariin

vähintään kerran viikossa. Tiedostan, että verkostoituminen on kehittymiskohteeni. Kirjoittaminen ja ideointi ovat vahvuuksiani. Harjoittelijana pääsin suunnittelemaan ja toteuttamaan ideoitani.  Sain kohdata ikäihmisiä kasvokkain messuilla ja työpajoissa.

Harjoittelun osia: Digiosallisuutta ikääntyneille, Ideointia ja tapahtuma-suunnittelua & messukäyntejä, VTKL:n strategiat tutuiksi.

Teemana luonto

Ikäihmiset ovat kiinnostuneita luonnosta. Luontoon pääsy voi olla estynyt fyysisesti. Luontoon pääsee kuitenkin digitaalisesti monin eri tavoin. Luonto tulee lähelle. Luonto herättää muistoja lapsuudesta, joita voimme jakaa toisille. Luontomuistoihin liittyvät äänet, tuoksut ja maisemat. Luonnossa liikkuminen on ylläpitänyt kuntoa.

Miksi SeniorSurf

SeniorSurf avaa geronomille järjestöpuolen tehtäväkenttää. Sain käsitystä johtamisesta ja verkostoyhteistyöstä jäsenten kanssa. SeniorSurfissa on innostava, osallistava ja asiantunteva tiimi. Tiimityö tulee tutuksi lähi- ja etäkokouksissa. Sain olla mukana SurfAreenan Teams-kokouksessa, johon osallistujat tulevat eri puolilta Suomea. Pienryhmissä työskentely on tehokasta. Etätyö mahdollistaa opiskelun töiden ohella.

Mikä on SeniorSurf

SeniorSurf tarjoaa tuoreinta tietoa ikäihmisten digiopastuksesta. SeniorSurf on osa Vanhustyön keskusliittoa. Toiminta tähtää ikäihmisten osallistamiseen ja pitämiseen osallisina myös digitaalisesti. Senioreita ei jätetä yksin. SeniorSurf kouluttaa vapaaehtoisia digiopastajia, jotka ovat iältään lähellä koulutettavia. SeniorSurf toimii yhteistyössä muiden digiopastajia kouluttavien tahojen kanssa.

Maarit Seppelin on Metropolia amk:n geronomiopiskelija.

Hän teki harjoittelun Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminnassa elo-syyskuussa 2022.11

Henkilökuva. Keski-ikäinen nainen,
Kirjoittanut

Maarit Seppelin

Hän teki Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminnassa Metropolia amk:n geronomin tutkinnon opiskeluun liittyvän elo-syyskuussa 2022.