Mitä tekoäly on ja miksi se koskee kaikkia

Moni on saanut ensimmäisen tietoisen kosketuksensa tekoälyyn suurten kielimallien (LLM) tai verkkosivujen asiakaspalvelubottien kautta. Jos digiapua hakeva vanhus kysyy, mitä tekoälyllä oikeastaan tarkoitetaan, yksinkertaisen vastauksen antaminen ei ole helppoa. Tekoälyllä voidaan viitata ihmiselle älykkäänä näyttäytyvään toimintaan, mutta samalla se toimii yläkäsitteenä hyvin erilaisille teknisille järjestelmille.

Digiopastuksessa tasapainoillaan tiedontarpeen, teknisen täsmällisyyden ja ymmärrettävyyden välillä: onko vanhus yleisesti utelias vai tarvitseeko hän apua konkreettiseen tilanteeseen? Tekoäly on läsnä lähes kaikkialla: jokapaikan tietotekniikan rinnalle on tullut jokapaikan tekoäly (Bimpas et al. 2024). Jokapaikan tietotekniikan ihanteena on huomaamattomuus. Tekoälyssä siitä tulee myös oikeudellinen kysymys: kuinka tehdä valintoja teknologiasta, jonka läsnäoloa ei aina havaitse?

Jos järjestelmä on helppokäyttöinen, miksi siitä pitäisi ymmärtää enempää? Monet tekoälyjärjestelmät ovat osittain ”mustia laatikoita”: niiden sisäistä toimintaa ja yksittäisten lopputulosten syntyä ei aina voida selittää yksinkertaisesti (Hassija et al. 2024). Jos toimintalogiikka ei ole täysin läpinäkyvä edes sen kehittäjille, mitä voidaan kohtuudella edellyttää tavalliselta käyttäjältä.

Osallisuus ja ihmisarvo

Ikääntyneiden digitaidoissa on edelleen merkittäviä eroja nuorempiin ikäryhmiin verrattuna, ja työelämässä teknologian omaksumista tukevat usein koulutukset. Työelämän ulkopuolella tätä tukea ei samalla tavoin ole saatavilla. Perusdigitaidot luovat pohjaa myös tekoälyn omaksumiselle ja sitä koskevan tiedon ymmärtämiselle. (Bogoslov et al. 2024)

Vanhusasiavaltuutettu onkin esittänyt valtakunnallista ohjelmaa iäkkäiden perusdigitaitojen ja turvallisen asioinnin opetukseen ja tukeen (Vanhusasiavaltuutettu 2026). Jos tekoäly sulautuu yhä useampiin palveluihin ja toimintaympäristöihin, riittävä ymmärrys sen käytöstä voi muodostua yhteiskunnallisen osallisuuden tosiasialliseksi edellytykseksi.

EU:n perusoikeuskirjan (2012/C 326/02) 25 artikla tunnustaa ikääntyneiden oikeuden ihmisarvoiseen ja itsenäiseen elämään sekä osallistumiseen yhteiskunnalliseen elämään ja kulttuurielämään. YK:n vuoden 1991 ikääntyneitä koskevat periaatteet (A/RES/46/91) korostavat itsensä toteuttamista ja ihmisarvoa: ikääntyneillä tulisi olla mahdollisuus kehittää kykyjään ja päästä osallisiksi yhteiskunnan koulutuksellisista, kulttuurisista, hengellisistä ja vapaa-ajan voimavaroista.

Kun tekoäly ei kohtele kaikkia samalla tavalla

Osallisuuden esteet eivät kuitenkaan synny vain puutteellisista taidoista. Merkitystä on myös sillä, miten tekoälyjärjestelmät on rakennettu, millaisilla aineistoilla niitä on koulutettu ja millaisia oletuksia ne tekevät käyttäjistään. Ihmisarvon näkökulmasta kysymys ei ole vain mahdollisuudesta osallistua, vaan myös suojasta syrjinnältä ja hyväksikäytöltä.

Tutkimuksissa suurten kielimallien on havaittu tuottavan syrjiviä tuloksia ja stereotypioita (Dewan et al. 2025). Tekoälyjärjestelmiä on koulutettu laajoilla verkosta kerätyillä aineistoilla. Ikääntyneiden digitaalinen jalanjälki on pienempi (A/HRC/45/14), mikä voi osaltaan johtaa heidän aliedustukseensa aineistoissa.

Riskit eivät kuitenkaan rajoitu järjestelmien vinoumiin. Tekoälyllä voidaan tehdä ikääntyneisiin kohdistuvista huijauksista uskottavampia ja yksilöllisempiä, ja syväväärennökset tuovat ongelmaan uuden ulottuvuuden (Siyed et al. 2024). Riskit syntyvät usein juuri digitaaliseen yhteiskuntaan osallistumisen yhteydessä. Tekoälylukutaito voi auttaa tunnistamaan näitä riskejä ja toimimaan niiden keskellä.

Mitä tekoälylukutaito on?

Tekoälylukutaito voidaan nähdä osana perusdigitaitoja, mutta se ei tarkoita vain teknistä osaamista. EU:n tekoälyasetuksessa (2024/1689) käsite kattaa myös tiedot ja ymmärryksen, joiden avulla voidaan arvioida tekoälyjärjestelmien mahdollisuuksia ja riskejä (3 artiklan 56 kohta, johdanto-osa 20).

Tekoälylukutaitoa tarvitaan myös silloin, kun ikääntynyt ei itse käytä tekoälyä. Järjestelmää voidaan silti käyttää häntä koskevassa palvelussa, arvioinnissa tai päätöksenteossa. Tällöin olennaista on ymmärtää, milloin tekoälyä käytetään ja mitä merkitystä sillä voi olla. (johdanto-osa 20)

Yksinkertaistettuna tekoälylukutaito on ymmärrystä ja kykyä toimia tekoälyn ympäröimässä yhteiskunnassa.

Kuka vastaa tekoälylukutaidon kehittämisestä?

Tekoälylukutaidon käsite on erotettava asetuksen 4 artiklan edistämisvelvoitteesta. Velvoite kuuluu tarjoajille ja käyttöönottajille ja koskee niiden henkilöstöä sekä muita niiden puolesta järjestelmiä käyttäviä. Monet saavat tekoälylukutaitoon koulutusta työpaikalla, mutta työelämän ulkopuolella olevilta vanhuksilta tämä kanava puuttuu. Artiklaa muutettiin vuonna 2026 osana Digital Omnibus -kokonaisuutta (2026/1744), mutta muutos ei tässä tarkastelussa vaikuta olennaiselta.

Samalla on vaarana uudenlainen digitaalinen kuilu aktiivisten käyttäjien ja vain passiivisesti vaikutusten kohteena olevien välille. Aktiiviset käyttäjät tai aiheesta kiinnostuneet hankkivat todennäköisemmin tietoa itsenäisesti.

Tästä avautuu normatiivinen kysymys: kuinka pitkälle palveluntarjoajien ja muiden tekoälyä hyödyntävien toimijoiden vastuu ulottuu suhteessa niihin henkilöihin, joihin järjestelmiä käytetään? Oikeudellinen velvoite ei ole sama asia kuin eettinen vastuu, mutta voidaan perustellusti kysyä, tulisiko tietoa ja neuvontaa tarjota nykyistä laajemmin myös loppukäyttäjille ja vaikutusten kohteena oleville henkilöille.

Epäsymmetria ja paternalismi

Tekoälyjärjestelmät tulevat käyttäjälle usein ”annettuina”, sillä arvion niiden soveltuvuudesta tekee joku muu. Komission mukaan 4 artiklan mukainen tekoälylukutaito suojaa vaikutusten kohteena olevia henkilöitä vain välillisesti (EC 2026). Myös tiedollinen epäsymmetria säilyy: palveluntarjoaja tietää järjestelmästä olennaisesti enemmän kuin henkilö, johon sitä käytetään, eivätkä läpinäkyvyys-, merkintä- ja informointivaatimukset välttämättä auta, jos niiden merkitystä ei osata tulkita.

Samalla tekoälylukutaidon edistämisessä on vältettävä toisenlaista paternalismia. Ikääntyneitä ei pidä käsitellä yhtenäisenä ryhmänä eikä tekoälyosaamisesta tehdä uutta oletettua velvollisuutta kaikille. Kysymys ei siis ole vain siitä, tarjotaanko riittävästi tietoa ja koulutusta, vaan tarjotaanko niitä tarpeeseen, ymmärrettävästi ja yksilön omaa valintaa kunnioittaen.

Osallisuus on yhteinen asia

Vanhusasiavaltuutettu on korostanut järjestöjen ja vapaaehtoistoiminnan merkitystä iäkkäiden hyvinvoinnin tukemisessa (Vanhusasiavaltuutettu 2026). Järjestöjen roolin tunnistaminen ei kuitenkaan tarkoita vastuun siirtämistä niille: jos niiltä odotetaan merkittävää panosta digitaitojen ja turvallisen asioinnin tukemiseen, toiminnan jatkuvuus edellyttää myös riittäviä ja ennakoitavia resursseja.

Ikääntyneiden oikeuksia koskeva kansainvälinen sääntelykehitys etenee. YK:n ihmisoikeusneuvosto perusti vuonna 2025 hallitustenvälisen työryhmän valmistelemaan oikeudellisesti sitovaa instrumenttia ikääntyneiden oikeuksista (A/HRC/RES/58/13). On vielä avoinna, millä tavoin digitalisaatio ja tekoäly tulevat siinä esiin.

Tekoälylukutaito ei ole vain kykyä käyttää tekoälyä. Se on myös kykyä tunnistaa, milloin tekoäly vaikuttaa omaan asiointiin, arvioida sen merkitystä ja toimia turvallisesti ympäristössä, jossa tekoälyn käyttö ei aina perustu omaan valintaan. Jos tekoälylukutaidosta muodostuu osallisuuden edellytys, sen tukemista ei voida jättää yksin ikääntyneen vastuulle.