Kesän tapaamiset ovat elämänkulun kirjon näyttämöitä – mitä sinulle jäi niistä mieleen?

Julkaistu:

/

Iäkäs nainen ja nuorempi nainen istuvat vierekkäin sohvalla ja katselevat yhdessä valokuva-albumia.

Panitko merkille kesän tapaamisissa, minkä ikäisiä ihmisiä tapaamisissa oli mukana? Ystäväpiirit saattavat olla keskenään melko samanikäisiä, mutta useimmissa sukulaisten tapaamisissa on mukana eri ikäpolvia, sananmukaisesti vauvoista vaareihin tai muihin isovanhempiin. Omissa sukulaisissani alkaa olla useampi 90 vuotta täyttänyt ja sen myötä omat ajatukset ja muistot ovat palanneet siihen aikaan, kun edellinen niin sanottujen tervaskantojen eli yli 90-vuotiaiden joukko oli vielä mukana tapaamisissa.

Ensimmäinen muistojeni tervaskanto on isotätini Tyyne. Hän oli varsin toimelias ja arvostettu yhteisön jäsen pitkälti yli 90-vuotiaaksi. Hän teki pitkän uran sairaanhoitajana ja eläkkeelle jäätyään hän palasi lapsuuden kotitilalleen asumaan ja auttamaan erilaisissa perheyhteisön tehtävissä. Itse muistan hänestä erityisesti jäntevän olemuksen, kiinnostuksen ajankohtaisiin asioihin ja ystävällisen käytöksen. Tyyne sai elää vanhuuttaan melko terveenä. Tutustuin vanhuuteen nimenomaan hyvinvoivan vanhenemisen kautta ja vasta myöhemmin tapasin vanhoja ihmisiä, joiden vanhuus oli sairauden vuoksi monella tavalla hankalaa.

Kesän kirjoituskurssilla sain tärkeän muistutuksen siitä, että kaikille pitkäikäisyys ei ole lapsuudesta tuttu ilmiö. Eräs osallistuja kertoi, että hänen suvussaan kaikki ovat aiemmin kuolleet aika pian eläkkeelle jäätyään. Viime aikoina 60 vuotta täyttäneiden kohdalla nyt odotellaan elävätkö he pidempään. Viime vuosikymmenien terveyskäyttäytymisen muutokset ja sairauksien hoidon edistyminen vaikuttavat joissakin suvuissa vanhenemiseen enemmän kuin toisissa. Ikääntyminen ja vanhuus ovat osalle ihmisiä edelleen aika tuntematon ja etäinen asia.

Eri ikäisten keskinäiset tapaamiset ovat tärkeitä elämänkulun näyttämöitä, joissa voimme tutustua eri elämänvaiheitaan elävien tilanteisiin sekä ajankohtaisiin iloihin ja huoliin. Tapaamiset onnistuvat vaihtelevasti. Jälkeenpäin olo voi olla mitä tahansa hämmennyksestä ja pettymyksestä ilahtuneisuuteen ja onneen. Elämien eriytyminen ja kokemusmaailmojen polarisaatio vaikuttavat myös siihen, ettei sukulaisuus ole kovin vahva sidos vaan tapaamiset vaativat monensuuntaista sosiaalista joustavuutta onnistuakseen.

Sosiaalisten tilanteiden ja suhteiden vaatima ponnistelu voi yllättää lomalaisen. Arvelen, että moni myös jättää tapaamisia väliin sen vuoksi, että suvun ja sukujen arkisen elämän erot tekevät tapaamisista liian vaativia. Ikääntyvien sukulaisten tapaaminen voi myös jännittää, jos vanheneminen ja vanhuuteen mahdollisesti liittyvä toimintakyvyn heikkeneminen ei ole tuttua omasta arjesta. Kognitiivisten toimintojen, esimerkiksi muistin ja toiminnanohjauksen heikkeneminen, voivat herättää epämukavia pelkoja kiusallisista tilanteista ja hämmentävistä tunteista. Mahdollinen kuoleman läheisyys herättää myös ymmärrettävästi vaikeita tunteita. Kuolemaan liittyy surua ja toisen kuoleman läheisyys muistuttaa myös omasta kuolevaisuudesta.

Miten sitten olla kaikkien mieleen juolahtavien ajatusten ja sydäntä liikuttavien tunteiden kanssa? Iän myötä huomaan itse, että on koko ajan helpompi olla ihmisten kanssa myös hiljaa ja keskittyä kuuntelemiseen. Voi myös jutustella niitä näitä ilman, että edes yrittää kertoa mitään erityistä. Onko mahdollista vain olla rauhallisesti sen kanssa, mitä ympärillä tapahtuu? Epämukavuus ei ole vaarallista ja sen kautta voi oppia jotakin tärkeää läheisistään, suvustaan ja jopa itsestään. Opitko sinä kesän aikana jotakin tärkeää elämäsi ihmisistä tai jopa itsestäsi?

Hymyilevä nainen, jolla on pitkät ruskeat hiukset, pyöreät silmälasit ja värikkäät korvakorut. Hänellä on yllään tumma farkkutakki. Tausta on vaalea.

Kirjoittanut

Suvi Fried

Ikävoimaa-koordinaatiohankkeen ohjelmakoordinaattori, Vanhustyön keskusliitto