Uusi vammaispalvelulaki ja rajapinnat ikääntyneiden palveluihin
Julkaistu: 7.5.2025
Pitkään valmisteltu uusi vammaispalvelulaki (675/2023) on viimein voimassa. Uudistus tuo mukanaan kaivattuja uusia palveluja ja parantaa mahdollisuuksia vastata vammaisten henkilöiden yksilöllisiin tarpeisiin ja elämäntilanteisiin. Samalla keskustelu vammaispalvelulain soveltamisesta ja ikääntyneiden henkilöiden oikeudesta vammaispalveluihin on jatkunut vilkkaana. Uusi vammaispalvelulaki ei sisällä ikään tai elämänvaiheisiin liittyviä soveltamisalarajauksia, mutta linjauksia kaivataan siitä, milloin palvelut toteutetaan vammaispalvelulain ja milloin sosiaalihuoltolain perusteella.
Ikäneutraali sääntely, yksilöllinen arviointi
Vammaispalvelulaki on toissijainen erityislaki, mikä ohjaa sen tulkintaa. Lähtökohtana on, että palvelut järjestetään myös vammaisille henkilöille esimerkiksi sosiaalihuoltolain, terveydenhuoltolain tai muun ensisijaisen lain perusteella. Vammaispalvelulain perusteella järjestetään palveluja vain, jos muussa laissa tarkoitetut palvelut eivät ole henkilön yksilöllisen palvelutarpeen ja edun kannalta sopivia ja riittäviä.
Vammaispalvelulain mukaiset erityispalvelut on tarkoitettu yhdenvertaisesti kaikenikäisille vammaisille henkilöille. Vammaispalvelujen ja ikääntyneiden palvelujen rajapinnalla on tärkeää tehdä arviota siitä, mistä tuen tarve johtuu ja millä palveluilla siihen parhaiten vastataan. Eri lakien säännökset kunkin sosiaalipalvelun tarkoituksesta ohjaavat sitä, mihin tarpeisiin palveluja voidaan antaa ja mihin tarpeisiin niillä vastataan. Palveluja myönnetään näiden tarkoitusten puitteissa ja sen pohjalta, mikä asiakkaan yksilöllinen tilanne ja tuen tarve on.
Ikääntyneille henkilöille suunnitellut, sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut pystyvät usein parhaiten vastaamaan iäkkäiden henkilöiden tarpeisiin sekä turvaamaan palvelun laadun ja asiakasturvallisuuden. Tätä on tuonut esiin esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö. Ikääntyvällä vammaisella henkilöllä ja ikääntyneenä vammautuvalla henkilöllä on kuitenkin yhdenvertainen oikeus vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin silloin, kun lain soveltamisala ja laissa säädetyt palvelukohtaiset myöntämisedellytykset täyttyvät. Uusi vammaispalvelulaki mahdollistaa yksilöllisen tarpeen mukaiset, joustavat palvelukokonaisuudet, joihin voi sisältyä useiden eri lakien mukaisia sosiaali- ja terveyspalveluja.
Vammaislainsäädännön uudistus haastaa ammattilaiset toimimaan yli hallinnonrajojen
Uutta vammaispalvelulakia sovellettaessa korostuu, kuinka tärkeää on sujuva monialainen yhteistyö vammaisten ja ikääntyneiden palvelujen välillä. Jo lain soveltamisalasta ja toissijaisuudesta seuraa, että ikääntyneen henkilön oikeutta vammaispalveluihin täytyy selvittää monialaisesti eri hallinnonalojen kanssa. Tiivistä yhteistyötä ja sen mahdollistavia resursseja, toimintatapoja ja käytänteitä tarvitaan esimerkiksi vanhuspalvelujen, vammaispalvelujen ja terveydenhuollon välillä. Kun eri alojen asiantuntijat yhdistävät osaamisensa, löydetään parhaat ratkaisut juuri kyseisen asiakkaan arkea tukemaan. Tärkeää on, että näiden valintojen tekemistä ohjaisivat aidosti asiakkaan toiveet ja näkemykset sekä kokonaisvaltaisesti arvioidut, yksilölliset tarpeet.
Aika näyttää, millaisia kehittämistarpeita uuteen vammaispalvelulakiin liittyy. Todennäköistä on, että lakiin tehdään vielä tarkennuksia ja täsmennyksiä, kun kokemuksia sen soveltamisesta karttuu. Uusi vammaispalvelulaki on kuitenkin jo nyt merkittävä askel kohti joustavampaa ja asiakaslähtöisempää palvelujärjestelmää. Lakia sovellettaessa on muistettava, että yhdenvertaisuus ei tarkoita saman palvelun tarjoamista kaikille, vaan sen varmistamista, että jokainen saa tarpeisiinsa vastaavan tuen – tarvittaessa erityislainsäädännön kautta.
Lehti ja kumppanit Oy on sosiaali- ja terveystoimen juridiikan ja julkisten hankintojen monipuolinen asiantuntijatoimisto. Keväällä 2025 ilmestyvä Vammaispalvelujen lainsäädäntö käytännössä -teos tarjoaa ajankohtaisen ja käytännönläheisen näkökulman uudistuneen lain soveltamiseen. Tutustu lisää täällä: https://arthouse.fi/sivu/tuote/vammaispalvelujen-lainsaadanto-kaytannossa/5206354