Ikääntymisen ilot – nyt saa nauttia kiireettömistä aamuista
Julkaistu:
/
merjalankinen
Ikääntymisestä puhutaan usein huolten kautta: terveys, yksinäisyys ja toimintakyvyn muutokset nousevat helposti keskustelun keskiöön. Silti moni ikääntynyt kuvaa arkeaan myös onnelliseksi, merkitykselliseksi ja rauhalliseksi elämänvaiheeksi. Vuosien mukana tulee jotakin, mitä ei voi kiirehtiä, elämänkokemusta, armollisuutta ja kykyä nähdä pienet ilon aiheet.
Nuorempana tuntui, että piti jatkuvasti suorittaa. Nyt osaan pysähtyä kiireettömiin aamuihin ja nauttia tavallisesta päivästä.
Monelle ikääntyminen tuo vapautta. Työelämän kiireet jäävät taakse, ja aikaa jää enemmän omille kiinnostuksen kohteille, läheisille ja hyvinvoinnille. Arjen pienet asiat saavat uuden merkityksen: aamukävely luonnossa, lastenlasten vierailu, mieleinen harrastus tai yhteinen lounashetki ystävän kanssa voivat muodostua päivän kohokohdiksi.
Ennen ajattelin, että elämässä pitää tapahtua suuria asioita. Nyt huomaan, että parhaat hetket ovat usein pieniä: uimahallissa käynti tai ystävän kanssa vaihdetut kuulumiset.
Ikääntyminen tuo usein myös uudenlaista itsevarmuutta. Moni kertoo oppineensa hyväksymään itsensä paremmin kuin nuorena. Elämän aikana kohdatut ilot, surut ja vaikeudet ovat opettaneet selviytymistä ja vahvistaneet luottamusta omiin voimavaroihin.
Kyllä vuosikymmenet ovat opettaneet, että saan olla sellainen kuin olen. Ei ihan, mutta melkein.
Elämän tuoma viisaus näkyy usein myös suhteessa muihin ihmisiin. Elämänkokemus auttaa ymmärtämään erilaisia näkökulmia ja suhtautumaan toisiin lempeämmin. Moni ikääntynyt kertoo, että tärkeintä elämässä ovat ihmissuhteet ja tunne siitä, että kuuluu johonkin yhteisöön.
Armollisuus itseään kohtaan on opettanut myös armollisuutta muita kohtaan.
Hyvän arjen rakentaminen ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Moni on huomannutkin, kuinka tärkeää on itsestä huolehtiminen ikääntyessä. Liikunta, riittävä lepo, terveellinen ravinto ja sosiaaliset suhteet tukevat hyvinvointia. Myös uteliaisuuden säilyttäminen ja harrastukset auttavat pitämään elämän mielekkäänä ja tuovat iloa.
Olen opetellut käyttämään tablettia ja osallistun etäluennoille. On hienoa huomata, että voi edelleen oppia uutta.
Omia ilon aiheita kannattakin pohtia ja vaalia jo hyvissä ajoin. Harrastukset, ystävyyssuhteet ja omasta terveydestä huolehtiminen luovat pohjaa hyvälle eläkeiälle. Pienetkin päivittäiset rutiinit voivat lisätä turvallisuuden ja osallisuuden tunnetta Tulevaisuuden suunnittelu ei kuulu vain nuorille, vaan omia toiveitaan voi toteuttaa myös ikääntyneenä. Joku haaveilee matkustamisesta, toinen uuden taidon oppimisesta tai mahdollisuudesta viettää enemmän aikaa läheisten kanssa.
Minun toiveeni on pysyä mahdollisimman pitkään toimintakykyisenä ja nähdä lastenlasten ja heidän lastensa kasvavan.
Ikääntymisen ilo syntyy usein juuri siitä, että elämästä osaa nauttia tässä hetkessä. Kun kiire vähenee, moni huomaa katsovansa maailmaa uudella tavalla. Vaikka ikääntyminen voi tuo da mukanaan myös haasteita, se voi parhaimmillaan olla aikaa, jolloin oma elämä tuntuu aidosti omalta.
Ehkä juuri siinä piilee ikääntymisen tärkein viisaus. Onnellisuus ei aina löydy suurista saavutuksista, vaan tavallisista päivistä. Mielekkäästä arjesta, läheisistä ihmisistä ja siitä, että uskaltaa säilyttää toivon ja uteliaisuuden kaikenikäisenä.