Asioista pitää puhua, käytäntöjä ja toimintaa voi muuttaa. Voimme vaikuttaa, jos haluamme

Mitä tehdään, kun asuu yksin eikä pääse nousemaan sängystä mennäkseen vessaan. Vaippa on, mutta jos se on jo märkä ja kohta myös vaatteet ja sänky kastuvat, apu on tulossa epämääräisen ajan kuluttua. Tai on autettu pyörätuoliin, mutta liikkuminen sen avulla on vaikeaa tai ei onnistu lainkaan.

Kun ei enää kykene huolehtimaan itsestään eikä arkisista askareista, tuleeko ihmisestä hoidettava, ja hoidosta päätetään mittarilukemien avulla vai annetaanko apua siihen, mitä kukin oikeasti tarvitsee. Siivous, kaupassakäynti, pyykinpesu, ruuan valmistus ovat kotihoitoa tukevia palveluita tai kotihoidon tukipalveluita. Tuetaanko niillä kotihoitoa vai autetaanko asiakasta, kuka onkaan se, joka apua tarvitsee.

Jos kotona asuminen on voimien äärirajoilla toimimista, epävarmuutta seuraavasta hetkestä, avunsaannin odottelua ja olo on yksinäinen, pitäisikö miettiä, ovatko asiat kunnossa. Entäpä jos kotona auttaa puoliso, on yhtä iäkäs. Miten kauan hänen voimansa riittävät. Kuinka paljon omaiset voivat oikeasti olla auttamassa. Kaikilla ei ole läheisiä, joilta voisi saada apua.

Onko kotikäyntien minuuttiaikataulut tehokasta tekemistä, onko avun tarvitsija liukuhihnalla kulkeva paketti, onko auttaminen urakkatyötä, jossa on tavoitteena mahdollisimman monta rastia päivän aikana. Urakka jää vajaaksi, jos kaikki ei menekään ihanneaikataulun mukaan. Liikenne ruuhkautunut, lunta ja liukasta, asiakas on kaatunut tai omainen on huonossa kunnossa ja hänen pitäisi päästä hoitoon. Ei mahdu minuutteihin eikä mihinkään olemassa olevaan suunnitelmaan.

Hoitajia täytyy olla mitoituksen vaatima vähimmäismäärä osastolla tai hoito-/asumisyksikössä. Takaako se, että kaikkina vuorokauden aikoina on riittävästi hoitajia paikalla. Saattaa olla, että hoitaja on työvuorossa yksin ja hänen vastuullaan on henkilöitä, jotka tarvitsevat apua ja ohjausta lähes kaikissa tekemisissään. Tähän vielä lääkehoito ja turvallisuudesta huolehtiminen, yhden hoitajan aika eikä ajatus riitä kuin toivomaan, että kukaan ei kaadu, karkaa tai kuole.

”Epäkohdat ja huonot kokemukset tulevat näkyvästi esille, paljon on hyvää, siitä vaan ei puhuta”, saatetaan sanoa. Näin ei voi puolustella toimimattomia käytäntöjä ja huonosti suunniteltua tekemistä. Jokainen havaittu ja tietoon tullut epäkohta täytyy korjata.

Miten voi rajoitteista ja avuntarpeesta huolimatta elää haluamallaan tavalla, onko se mahdollista. Saavatko hoitajat tehdä työtään rauhassa, keskittymällä yhteen asiakkaaseen kerrallaan ja tuntea, että heitä arvostetaan. Saavatko omaiset nukkua yönsä rauhassa ja käydä töissä ilman huolta ja pelkoa läheisensä voinnista.

Kaikesta huomaa, että iäkkäiden hyvinvointi ja palveluiden saatavuus on myös hyvinvointia.