Ajankohtaista

Blogi: Seniorit ja digituki

Seniorit ja digituki infografiikka

Seniorien digitaidot kasvavat hyvää vauhtia. Joitain vuosia sitten 65 vuotta täyttäneistä ihmisistä noin 500 000 ei käyttänyt tietotekniikkaa ja internetiä. Nyt Tilastokeskuksen tuoreen tilaston mukaan heitä on enää 280 000. Maailma muuttuu!

Tämä luo uskoa, että koko ajan yleistynyt ja vahvistunut digituki on osaltaan tehnyt hyvää! Vielä vuonna 2015 piti monessa yhteydessä perustella ja selittää digitukea ja sen tarvetta. Tänä päivänä digituen merkitys ja tarve ymmärretään jo hyvin. Digitukea on saatavilla nykyään paikoin jo runsaastikin!

Ikäihmisten digitaidot ovat kasvaneet ja heillä on entistä paremmat mahdollisuudet myös parempaan digiosallisuuteen. Kun digituki normalisoituu palveluna, ihmiset löytävät entistä paremmin sen luo.

Tarkoittaako tämä, että kohta digitukea ei enää tarvita, kun yhä useampi ikäihminenkin digiä käyttää? Ei todellakaan! Suurin osa kaikista ikäihmisistä (kuten muistakin ikäryhmistä), tarvitsee ainakin välillä digitukea. Uusien ja usein muuttuvien laitteiden ja palveluiden käyttöön tarvitaan apua. Vaikka vuosi vuodelta täysin digiummikkoja on vähemmän, digitukea kysytään enemmän ja enemmän. Ja eniten seniorit sitä kysyvät perusasioihin, eli esimerkiksi älypuhelimen perushallintaan.

Tiina Etelämäki
Liisa Tiainen
seniorsurf(at)vtkl.fi
SeniorSurf-toiminta
Vanhustyön keskusliitto

www.seniorsurf.fi