Kettulan kylässä tapahtuu! – Treffit
Ihmeiden ilta oli vihdoin saapunut Sanelman impilinnaan, sillä nimittäin naapurin Elmeri oli pyytänyt hänet treffeille uudelle konserttitalolle.
– Puuteria ja huulipunaa! Kauneutta kaksin käsin, myhäili hän onnellisena.
Komeat papiljotit keikkuivat päässä, kun hän kiiruhti etsimään ehjiä sukkahousuja pöytälaatikkonsa uumenista.
– Voihan itkujen itku! Näissähän on kämmenen kokoinen reikä…
Pihalta kuului auton hyrinä ja silloin Sanelma säpsähti. Kello oli jo puoli kuusi illalla, kun sulhasehdokas saapui Sanelmaa noutamaan.
– Äsh, kaikki on vielä ihan kesken…ja
kello on kävellyt nopeampaan kuin minä.
Sanelma viskoi rikkinäiset sukkahousut olkansa yli ja kiiruhti etsimään punaista käsilaukkuaan.
Auton torven tööttäys sai hänet ryntäämään ovesta ulos katsomatta peiliin. Eihän Elmeriä saanut odotuttaa nyt, kun mies oli vihdoin kutsunut hänet treffeille!
– Tullaan, tullaan, huusi Sanelma juostessaan autolle.
Sanelman pään päällä keikkuivat edelleen turkoosit papiljotit ja niistä roikkui jotain pitkää ja ruskeaa.
– Hyvänen aika Sanelma, oletko jo nyt menossa vihille? kysyi Elmeri, kun näki leijailevat sukkahousut rulliin tarttuneina.
– Huh, mitä vielä, mihinkäs meillä on niin kiire, hämmästeli Sanelma ja istahti autoon kiinnittäen turvavyön.
Ihmeissään Elmeri lähti ajamaan kohti konserttitaloa.
– No, kissako kielen vei? Kysyi Sanelma ja asettautui mukavaan asentoon.
Sanelma selitti päivän tapahtumista ummet ja lammet. Kuinka hän oli joutunut vahtimaan puutarha-aidan korjaus työtä. Sillä eiväthän työmiehet muuten olisi osanneet korjata Sanelman toiveiden mukaisesti.
Tovin päästä he saapuivat suurelle konserttitalolle.
Elmeri epäili Sanelman muotitietoisuutta, sillä tämän näköistä ilmestystä ei ollut edes paikallisissa lehdissä.
– Kuule Sanelma. Sinulla taitaa roikkua sukkahousut tuolla takana…, huomautti Elmeri yskäisten ja hieroi vaivaantuneena niskaansa.
– Mitä? Höpö Höpö, eikä roiku…torui Sanelma ja kaivoi pikkupeilin käsilaukustaan.
– Kauhistuksen kananhäkki, sanoi Sanelma hätääntyneenä, kun huomasi turkoosit papiljotit päässään. Niihin oli tosiaan tarttunut nuo kurjat rikkinäiset sukkahousut, jotka liihottivat hänen perässään, kuin rääsy konsanaan.
– Voi kauheata, hän kirkui ja alkoi kiskomaan paplareita vimmatusti hiuksistaan. Sanelma puri tiukasti hammasta, sillä kiukkuinen itku uhkasi nousta kurkkuun.
– Noh noh, Sanelma. Sinun kutrisi ovat kauniit, kun pillarit ja sukkahousut irrotetaan hiuksistasi, lepytteli Elmeri ja keräsi rullia sukkahousujen uumeniin.
– Niinkö? Että kauniit? kysyi Sanelma suu mutrussa.
– Juu, oikein kauniit, Elmeri hymyili ja sai hänet iloiselle tuulelle.
Eikä Sanelmaa enää haitannut edes otsatukka, joka oli jäänyt pystyyn kunnon kiharoiden sijaan.
Teksti ja kuva: Tuulia Marjanen