KETTULAN KYLÄSSÄ TAPAHTUU – Taiteilija
Sanelma oli osallistunut Kettulan kylän taiteilijaseuran järjestämään ”öljyväriä pinnassa”-maalauskilpailuun. Maalausaihe oli luonnon moninaisuus.
Innokkaita taiteilijoita oli saapunut kilpailuun ympäri Suomen. Kaikilla oli tavoite saada voitto ja kunniamaininta maalarina.
Sanelman sivellin heilui innokkaana, kuten muillakin taiteilijoilla. Kilpailun tuomarina toimi ruotsalainen taide akateemikko Frans August, joka kierteli väliajoin katselemassa jokaisen ainutlaatuisia luomuksia.
Sanelman kohdalla hän pysähtyi ja hämmästeli tämän maalausta.
-Miksi sinä maalaat oman muotokuvasi, vaikka aihe on luonnon moninaisuus?
-Voi hyvänen aika, tietysti koska minusta itsestäni jo kuvastuu luonnon moninaisuus, huudahti Sanelma tohkeissaan.
-Niinkö?, kysyi tuomari.
– Tietysti, kuinka kukaan muuten oppii minua tuntemaan taiteilijana, jos en maalaa omaa kuvaani. Nimi ei kerro mitään, mutta kasvot kertovat paljon, vastasi Sanelma, kun hän samalla ihaili omaa kuvaansa.
-Johan sinä hassuja puhut, sanoi tuomari toruvana.
-Tietysti, koska minut tullaan näin tietämään, että kenen tämä maalaus on. Maalasihan suuri taiteilija Helene Schjerfbeck itsensä kuuluisaksi omilla kuvillaan, kertoi Sanelma tohkeissaan.
-Aivan, no sinähän korkealle aiot tavoitella, huokaisi tuomari.
-Tietysti, en jaksa nimen varassa odotella vuosi tolkulla tuloksia, sillä siihen mennessä on jo moni muu jo edellä, vastasi Sanelma ja antoi siveltimensä heilua tunteella.
Tuomari siirtyi vähin äänin seuraavan taiteilijan luokse. Ehkä Sanelman sanoissa oli perää, mietti tuomari Frans August. Olihan ihminen sentään ainutlaatuinen luomus koko luomakunnassa.