KETTULAN KYLÄSSÄ TAPAHTUU – Kalassa

Elmeri ja Puu- Justus päättivät lähteä kahdestaan Kettulan järvelle kalaan.

Aamukasteessa kerätyt onkimadot olivat purkissa ja repussa miehille makoisat eväät pieneen nälkään.

– Kyllä meidän nyt kelpaa nauttia hyvästä säästä ja järvestä, sanoi Puu- Justus onnellisena.

– Tästä se alkaa, totesi Elmeri ja sylkäisi koukussa olevaan matoon ja heitti siiman kellumaan kohon varaan veteen.

– Viime kesänä sain ison hauen ja se oli ainakin suurempi kuin saappaani, kehui Puu-Justus.

– No, jopas se on ollut vonkale, ihmetteli Elmeri.

Järven pinta kimalteli auringon säteistä ja vesi liikkui lainehtien kaislikkoa kohti. Oli ihanan rauhallista ja miehillä leppoisa mieli.

Tietysti sopivaan aikaan Sanelma ja Rannan Maija olivat veneilemässä, kun huomasivat tutut naapurit isoilla kivillä.

– Onhan meidän nähtävä, mitä siellä touhutaan, totesi Sanelma ja ohjasi veneen keulan toiseen suuntaan pelkästä uteliaisuuden tuskasta.

Miehet hämmästyivät, kun heidän rauhaansa häirittiin. Neitojen äkillinen ilmestyminen oli jotain muuta, mitä he olisivat voineet odottaa.

– Varokaa, täältä tullaan, kuulutti Sanelma, kun veneen moottori loppua kohden kiihtyi.

– Hiljennä Sanelma, onkeni on vaarassa, valitti Elmeri

Vene kolahti kiviin rytinällä, ja moottori kävi tyhjää täyttä häkää. Savu vain tuprusi moottorin kannen välistä, kuin höyryveturista.

– Jestas sentään mikä kivikko, täällähän voi särkeä veneensä, hämmästeli Sanelma ja ponnisti itsensä jaloilleen.

– Voi Sanelma, mitä sinä täällä touhuat keskellä päivää, tuskaili Elmeri ja koitti kaikin voimin auttaa neitoja.

– Tietysti meidän piti tulla ihmettelemään, kuinka suurella onnella Kettulan järvessä kala syö, tokaisi Sanelma ja puuskuttaen yritti nousta Elmerin tukemana kiville.

Liukas veneen pohja ei pitänyt Sanelman jalkoja, vaan hän horjahti kyljelleen. Vene alkoi täyttymään vedestä ja Rannan Maijakin luiskahti penkiltä veneen pohjalle.

– Hupsista, mikä kanan lento, tokaisi Puu-Justus nauraen, kun katseli kutsumattomien vieraitten yritystä nousta kiville.

– Jopas on, tällaista kalaonnea en ole ennen kokenut, sanoi hämmästynyt Elmeri ja katsahti Puu-Justusta.

– No, en minäkään, tuumasi Puu-Justus silmät suurina ja silitteli miettivänä paljasta päälakeaan.

Onneksi neidot pääsivät lopulta veneestä kiville istumaan, mutta koville se otti.

– Oisikohan meidän aika vihdoinkin nauttia eväät, tuumi Elmeri ääneen ja tutki reppuaan.

– Hyvä ehdotus, kannatan, huokasi Puu-Justus tyytyväisenä Elmerille.

Sanelma innostui vallan ideasta ja oikaisi itsensä lähemmäksi miesten eväskääröjä.

– No, nythän meillä tytöillä kävi hyvä flaksi, kun oikein kahville ja voileiville päästiin, tuumasi hän ja iski Rannan Maijalle silmää.

Teksti ja kuva: Tuulia Marjanen