• Etäkatsomoilla monipuolisuutta tapahtumatarjontaan

    Julkaistu: Etänä järjestettävät tapahtumat ovat tulleet osaksi normaalia tapahtumatarjontaa niin kulttuurin, koulutuksen kuin liikunnan alalla. Järjestämällä etäkatsomon palvelukeskuksessa tai vaikka omassa kodissasi voit tarjota mahdollisuuden osallistumiseen ja yhdessäoloon muillekin. Monelle meistä on tullut tutuksi osallistumiset Teams- ja Zoom-kokouksiin, webinaareihin, etäluennoille tai etäjumppiin. Etäjärjestelyt ovat tuoneet joustoa ja helpotusta työelämän aikatauluihin, mutta monipuolistaneet tapahtumatarjontaa myös ihmisten…

    Lue artikkeli: Etäkatsomoilla monipuolisuutta tapahtumatarjontaan
  • Ikääntyneiden digisyrjäytymisen estämiseksi tarvitaan valtakunnallisia toimia

    Julkaistu: Kaikilla tulisi olla yhtäläinen mahdollisuus oppia käyttämään digitaalisia välineitä. Digituen koordinointi vastuu voisi olla kunnilla. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi on kiinnitettävä huomiota yhdenvertaisuuteen. Vanhusasiavaltuutettu on toiminut Suomessa valtakunnallisena ikääntyneiden aseman ja oikeuksien toteutumisen edistäjänä nyt kaksi vuotta. Koko tämän ajan vanhusasiavaltuutettu on saanut toistuvasti yhteydenottoja ikääntyneiden ihmisten vaikeuksista hoitaa omia arjen asioitaan yhteiskunnan ja palveluiden digitalisoituessa…

    Lue artikkeli: Ikääntyneiden digisyrjäytymisen estämiseksi tarvitaan valtakunnallisia toimia
  • Saavatko iäkkäät tarvitsemansa hoiva-asumisen palvelun?

    Julkaistu: Ikääntyvien ihmisten määrän kasvaessa myös hoiva-asumisen tarve lisääntyy. Samanaikaisesti sosiaalipalveluiden järjestämisvastuussa olevat hyvinvointialueet ovat kuitenkin vähentämässä ympärivuorokautisen palveluasumisen tuottamista sekä sen ostamista yksityisiltä sote-palveluiden tuottajilta. Asiakkaiden suunnitellaan pärjäävän kevyemmillä resursseilla toteutetussa yhteisöllisessä palveluasumisessa tai omissa kodeissaan. Sosiaalihuoltolain mukaan yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan hyvinvointialueen järjestämää asumista esteettömässä ja turvallisessa asumisyksikössä, jossa henkilön hallinnassa on hänen tarpeitaan…

    Lue artikkeli: Saavatko iäkkäät tarvitsemansa hoiva-asumisen palvelun?
  • Mediataidot ja seniorit sopivat yhteen

    Julkaistu: Meillä kaikilla on suhde mediaan ja mediataitoihin, vaikka emme sitä olisi koskaan ajatelleetkaan. Mediataitomme voivat olla vahvat tai heikot – ja voimme silti kokea niiden olevan jotain muuta kuin ne todellisuudessa ovat. Runsaan ja nopean tiedonkulun keskellä, kaikkien olisi hyvä miettiä, mistä omat mediataidot koostuvat. ilman niitä voi olla hankala toimia nyky-yhteiskunnassa. Pelkkä laitteiden…

    Lue artikkeli: Mediataidot ja seniorit sopivat yhteen
  • Moni seniori kokee television riittävän uutislähteeksi

    Julkaistu: Seniorit seuraavat maailman menoa television välityksellä. Suurin osa kokee, ettei eri medioiden käyttöä tai osallistumisen määrää ole tarvetta lisätä. Valheellisen tiedon tunnistamista pidetään melko helppona, mutta huijausten ja valeuutisten lisääntyminen myös huolettaa. Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminta toteutti elokuussa 2023 tutkimuksen Suomessa asuvien, yli 65-vuotiaiden seniorien mediataitoihin liittyen. Tutkimuksessa selvitettiin, mistä seniorit etsivät ajankohtaista tietoa ja…

    Lue artikkeli: Moni seniori kokee television riittävän uutislähteeksi
  • Hyvinvointialueiden digituki syntyy yhteistyöllä

    Julkaistu: Hyvinvointialueiden vastuulla on suuri joukko uusia ihmisten arkeen ja hyvinvointiin liittyviä palveluja. Melkein kaikki palvelut ajanvarauksesta ja laboratoriotulosten katsomiseen ovat tarjolla sähköisinä. Uusien palveluiden käyttöönotto vaatii tukea ja tietoa palveluiden hyödyistä ja käytöstä. Suomalaisten hyvistä digitaidoista huolimatta ikäihmisten joukossa on edelleen paljon ihmisiä, joilla on vain heikot tai olemattomat digitaidot. Mitä korkeampi ikä, sitä…

    Lue artikkeli: Hyvinvointialueiden digituki syntyy yhteistyöllä
  • Vetoomus: Ikääntyneiden kuntoutusta ja toimintakyvyn tukea pitää uudistaa

    Julkaistu: Suomessa ikääntyvien kuntoutusta ja toimintakyvyn tukea toteuttavat hyvinvointialueet, mutta myös Kela, yksityiset palveluntuottajat ja järjestöt. Kuntoutuksen toimintamallit vaihtelevat alueittain ja palvelujen toteutuminen on satunnaista. Ikääntyvät ovat keskenään eriarvoisessa asemassa sen suhteen, saavatko he tukea toimintakykyynsä ja kuntoutumiseensa. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja rapautuu. On selvää, ettei hyvinvointipalveluihin käytetty rahoitus voi lisääntyä samassa suhteessa ikääntyneiden määrän kasvun kanssa.…

    Lue artikkeli: Vetoomus: Ikääntyneiden kuntoutusta ja toimintakyvyn tukea pitää uudistaa
  • Vanhustyön merkitys huomioitu Linnan juhlissa

    Julkaistu: Hyvää itsenäisyyspäivää! Vanhustyön keskusliitto on saanut suuren kunnianosoituksen. Liiton toiminnanjohtaja Anni Lausvaara ja SeniorSurf-toiminnasta vastaava johtava asiantuntija Tiina Etelämäki edustavat tänään liittoa Linnan juhlissa. Linnan juhliin on kutsuttu omalla alallaan tienraivaajina, esimerkin näyttäjinä ja mentoreita toimineita henkilöitä, innovatiivisia osaajia ja tulevaisuuden menestystekijöiden parissa työskenteleviä sekä yhteiskunnan ja arjen turvallisuuden takaajia. Kutsu antaa tärkeän viestin…

    Lue artikkeli: Vanhustyön merkitys huomioitu Linnan juhlissa
  • Vanhusasiavaltuutettu toimii Tehdään iästä numero -kansanliikkeen suojelijana

    Julkaistu: Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo on lupautunut kansanliikkeen Tehdään iästä numero suojelijaksi. Hienoa, että voimme yhdistää voimamme ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi ja ikämyönteisyyden lisäämiseksi, Vanhustyön keskusliiton viestintäjohtaja Merja Lankinen iloitsee. Myös Päivi Topo korostaa yhteistyön merkitystä iäkkäiden asioiden edistämisessä ja siinä on järjestöillä suuri merkitys. Vanhusasiavaltuutettu tehtävä on ollut olemassa ensi vuoden alusta lukien kaksi vuotta. Vanhusasiavaltuutettu…

    Lue artikkeli: Vanhusasiavaltuutettu toimii Tehdään iästä numero -kansanliikkeen suojelijana
  • Turvallisuusosaamista voi kierrättää sukupolvelta toiselle

    Julkaistu: Ikäihmisissä on turvallisuuspotentiaalia, ja samalla ikääntyminen on turvallisuushaaste. Pelastustoimen riskiperusteisen tilannearvion näkökulmasta on totta, että iäkkäät ovat suuremmassa riskissä kuolla palokuoleman kuin nuoremmat. Iän tuomat muutokset vaikuttavat ennen pitkää toimintakykyyn onnettomuustilanteissa. Ikäihmisillä on kuitenkin osaamista ja kokemusta, jota voi jakaa nuoremmille sukupolville – vaikka Paloturvallisuusviikolla 25.11.–1.12., jolloin teemana on nuorten aikuisten kodin paloturvallisuus. Pelastusalalla…

    Lue artikkeli: Turvallisuusosaamista voi kierrättää sukupolvelta toiselle