Ajankohtaista

Vanhustenpäivän lämminhenkinen pääjuhla Sodankylässä

Vanhustenpäivän juhlan kukka-asetelma. Erivärisiä kanervia peltivadissa.

Paikallinen kulttuuri, yhdessä tekeminen ja lämmin henki kuvasivat valtakunnallista Vanhustenpäivän pääjuhlaa, jota vietettiin tänä vuonna Sodankylässä.

Sodankylän kunnan, paikallisten toimijoiden ja vapaaehtoisten voimin saatiin aikaan paikallista kulttuuria kunnioittava lämminhenkinen juhla. Paikalle saapui nelisen sataa ikäihmistä ja heidän läheistään. Sisään tullessa vieraat huokasivat, että ”Niin juhlallista” ja ”Onpa ihanat juhlat”.

Sodankylä on pohjoisin paikkakunta, jossa valtakunnallista Vanhustenpäivää on vietetty. Juhlaa värittikin ihanasti paikallinen kulttuuri. Ensimmäistä kertaa Vanhustenpäivän juhlassa luettiin tasavallan presidentin tervehdys suomen, ruotsin ja viittomakielen lisäksi myös saamen kielellä.

Vanhustenpäivän juhla järjestetään paikallisille ikäihmisille sekä heidän omaisilleen. Sodankylä on Suomen toiseksi laajin kunta ja osa vieraista oli tullut hyvin kaukaa kunnan järjestämällä kuljetuksella. Aune Karppinen (84) saapui Luiron rannalta. Hän asustelee talossa, josta on lähimpään naapuriin 25 kilometriä.

Hyvin minä pärjään. Viikonloppuisin lapset käyvät auttamassa puiden kannossa ja talvella lumitöissä. Kerran viikossa on kunnan tarjoama asioimiskäynti Sodankylän keskustaan, Karppinen kertoo.

Matilda Alatalo (85) on 1960-luvulla rakennetun Puolakkavaaran ensimmäisiä asukkaita ja siellä hän asuu edelleen. Lähellä asuvat lapset auttavat ja siivouspalvelu käy kerran viikossa.

Näin ilmoituksen paikallislehdessä ja pitihän tänne lähteä tulemaan, kun kerrankin tällaista järjestetään, Alatalo toteaa hymyssä suin.

Aune Karppinen ja Matilda Alatalo Vanhustenpäivän juhlassa
Aune Karppinen ja Matilda Alatalo olivat saapuneet juhlaan Sodankylän liikuntahallille.

Juhlassa kuulimme Sodankylän kunnanjohtajaa Kirsi Virtasta, joka totesi, että kasvaminen ja kehittyminen kuuluvat lapsuuteen ja nuoruuteen, kypsyminen ja ikääntyminen aikuisuuteen. Vanhustenviikon teema, Varaudu vanhuuteen, onkin siksi ajankohtainen kaikille ikään katsomatta.

Juhlapuheen pitäjä Vanhustyön keskusliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen totesi puheenvuorossaan:

Pidempi elämä on yhteiskunnan suuri saavutus ja ikäihmiset kansakunnan rikkaus. Elämän pidentyessä ja yhteiskunnan muuttuessa vanhuuskin muuttuu. Jokainen sukupolvi vanhenee omalla tavallaan, omine tarpeineen ja mahdollisuuksineen – omaa historiaan mukanaan kuljettaen. Hyvän yhteiskuntakehityksen turvaamiseksi väestörakenteen muutos tulee ottaa huomioon kaikessa päätöksenteossa ja kaikkien päätösten vaikutuksia pitää harkita myös ikäihmisten näkökulmasta.

”Olipa hyvä puhe” oli Inarin vanhusneuvoston jäsenen Kyllikki Tanhuan spontaani kommentti heti puheenvuoron jälkeen. Juhlapuhe ja tasavallan presidentin tervehdys ovat luettavissa ohessa.

Vanhustenpäivän puhujia ja järjestäjiä
Vanhustyön keskusliiton järjestöjohtaja Mailis Salmi (vas.), toiminnanjohtaja Anni Lausvaara ja puheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen sekä Sodankylän kulttuurisihteeri Merja Leinonen.

Lämmin kiitos Sodankylän kunnalle, kaikille tapahtuman järjestäjille, esiintyjille ja vapaaehtoisille!

Vuoden vanhusteko on Ikäinstituutin Yhdessä kotikulmilla -hanke

Juhlassa palkittiin Ilmarisen ja Vanhustyön keskusliiton vuosittain jakamalla Vuoden vanhusteko -palkinnolla Ikäinstituutin Yhdessä kotikulmilla -hanke.

Yhdessä kotikulmilla -hankkeen tavoitteena on tuoda iloa ja yhteisöllisyyttä taloyhtiön iäkkäiden asukkaiden arkeen, lisätä yhteistä tekemistä sekä auttaa tutustumaan muihin talon asukkaisiin. Erityisen ansiokkaan hankkeesta tekee sen selkeä ja valmis konsepti, joiden avulla erilaisten taloyhtiöiden on helppo muokata valmis toimintamalli sopivaksi juuri omille asukkailleen, Ilmarisen eläkeosaston johtaja Outi Pekkarinen totesi puheessaan.

Ilmarisen rahoittaman Vuoden vanhusteko -palkinnon suuruus on 5 000 euroa. Palkinto jaetaan vuosittain valtakunnallisessa Vanhustenpäivän pääjuhlassa.

Lue tiedote ja lisää palkitusta hankkeesta www.ikainstituutti.fi/kotikulmilla.

Vuoden vanhusteko palkitut
Ilmarisen eläkeosaston johtaja Outi Pekkarinen (vas.) sekä Vuoden vanhusteko -palkinnon saaneet Ikäinstituutin johtaja Päivi Topo ja Yhdessä kotikulmilla -hankkeen suunnittelija-koordinaattori Jukka Murto.

Vanhustenviikkoa vietetään 6.-13.10. ympäri Suomea

Vanhustenviikkoa juhlitaan parhaillaan ympäri Suomen ja kymmenillä paikkakunnilla järjestetään ikäihmisille erilaisia tapahtumia, elämyksiä ja aktiviteettejä. Seuraa oman paikkakuntasi ilmoitustauluja, lehtiä ja uutisia, jotta löydät tapahtumat.

Seuraa myös Vanhustenviikon Facebook-sivuja.

Kuvat: Tuula Lampela ja Merja Lankinen