• Käteisen rahan käyttö ja pankkiasiointi tulee olla mahdollista jatkossakin

    Julkaistu: Vanhustyön keskusliitto (VTKL) jätti lausuntonsa peruspankkipalveluiden saatavuudesta ja käytettävyydestä. Pankkipalvelut ja maksamisen välineet ovat viime vuosien aikana kehittyneet ja digitalisoituneet voimakkaasti. Elämmekin pankkipalveluiden muutosvaihetta. Suuri osa ikääntyneistä käyttää sujuvasti digitaalisia pankkipalveluita, mutta osa ikääntyneistä ei pysty tai osaa käyttää niitä. Peruspankkipalvelut tulee säilyttää edelleen jokaisen käyttäjäryhmän saatavilla. Myös mahdollisuus henkilökohtaiseen asiointiin tulee jatkossakin turvata.…

    Lue artikkeli: Käteisen rahan käyttö ja pankkiasiointi tulee olla mahdollista jatkossakin
  • Miten luomme ikäystävällisen Suomen?

    Julkaistu: Suomi voidaan nostaa hyvän ikääntymisen mallimaaksi rahoituksella, osaamisella, asenteilla ja oikeanlaisilla toimenpiteillä. Ratkaisuja ja keinoja on olemassa. Uusien kansanedustajien on hyvä huomioida, että ikäihmisten tilanne vaatii pitkäjänteistä ja yli hallituskausien jatkuvaa työtä. Siksi poikkihallinnollisen Ikäohjelman sisällyttäminen edelleen hallitusohjelmaan on tärkeää. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tuo säästöjä sotepalvelujen käytössä Panostaminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen lisää…

    Lue artikkeli: Miten luomme ikäystävällisen Suomen?
  • Rolando ja Siv Pieraccini säätiö lahjoittaa 100 rollaattoria

    Julkaistu: Ajatus yhteiskäyttörollaattorista lähti liikkeelle aidosta tarpeesta. Kaikki ikäihmiset tarvitsevat mahdollisuuden siirtyä vaivatta paikasta toiseen. Aina tämä ei kuitenkaan valitettavasti ole mahdollista. Joskus syynä on juurikin apuvälineen puuttuminen. Yhteiskäyttörollaattorit mahdollistavat sujuvan liikkumisen entistä useammalle ikäihmiselle. Ideana on tarjota ikäihmisille erilaisissa olosuhteissa, ympäri Suomea, helppo ja huoleton tapa käyttää rollaattoreita. – Yhteiskäyttäjyys tarjoaa joustavuutta, ehkäpä jopa…

    Lue artikkeli: Rolando ja Siv Pieraccini säätiö lahjoittaa 100 rollaattoria
  • Ota PöllöAreena haltuun

    Julkaistu: Vanhustyön keskusliiton podcastkanavalla PöllöAreena on jo neljä jaksoa. Joko olet tutustunut niihin? Kolme jaksoa käsittelee korjausneuvontaa ja kodin turvallisuutta ja yhdessä käsitellään vanhuuteen varautumista. Jakso 1: Tiesitkö tämän korjausneuvonnasta Korjausneuvojat Nina Leino ja Kari Tahvanainen kertovat Vanhustyön keskusliiton korjausneuvonta -palvelusta.

    Lue artikkeli: Ota PöllöAreena haltuun
  • Uusi vammaispalvelulaki hyväksytty

    Julkaistu: Uusi vammaispalvelulaki on vihdoin hyväksytty eduskunnassa, monipolvisen ja lopussa jännittävänkin aikataulun jälkeen. Eduskunnan istuntokausi päättyy tänään,  joten käsittely ja hyväksyminen jäi viimeiseen viikkoon. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.10.2023. Perustuslakivaliokunta ja sosiaali- ja terveysvaliokunta edellyttivät STM:n lakiesitykseen useita muutoksia ja täsmennyksiä.  Erityisesti meitä vanhuusalan toimijoita ilahduttaa alkuperäiseen lakiesitykseen sisältyneen ikääntymisrajauksen poistaminen. Muita lakiesitykseen tehtyjä…

    Lue artikkeli: Uusi vammaispalvelulaki hyväksytty
  • Tehdään iästä numero eduskuntavaaleissa

    Julkaistu: Vanhustyön keskusliiton teetti ainutlaatuisen kyselyn ikäasenteista. Kysely oli ainutlaatuinen sen vuoksi, että kohderyhmään otettiin mukaan nuoret 16 vuotta täyttäneet kansalaiset, mutta yläikärajaa ei asetettu lainkaan – näin laajalla ikähaitarilla ikäasenteita ei ole koskaan aikaisemmin selvitetty. Kyselyn mukaan suomalaiset suhtautuvat vanhuuteen myönteisesti ja kaikkein vanhimmat vastaajat kertoivat kokemuksen rintaäänellä näkevänsä vanhuuden muita vastaajia myönteisemmin. Näiden…

    Lue artikkeli: Tehdään iästä numero eduskuntavaaleissa
  • Onko sinun vaikea päästä kotoa tapaamaan ikätovereita? – Tule mukaan verkkoryhmään

    Julkaistu: Kaipaatko aivoja aktivoivaa tekemistä ja yhdessäoloa muiden kanssa? Onko sinun vaikea päästä kotoa tapaamaan ikätovereita? Jos omistat tietokoneen tai tabletin, jossa on kamera ja verkkoyhteys ja sinulla on sähköposti käytössäsi, niin maaliskuun verkkoryhmä on sinua varten. Verkkoryhmä on tarkoitettu yli 74-vuotiaille. Ryhmä pitää sisällään keskustelua sekä erilaista aivoja aktivoivaa yhteistä tekemistä kuten aivojumppaa ja…

    Lue artikkeli: Onko sinun vaikea päästä kotoa tapaamaan ikätovereita? – Tule mukaan verkkoryhmään
  • VTKL:n lausunto valtioneuvoston asetus arava-asetuksen 35 §:n väliaikaisesta muuttamiseen

    Julkaistu: Vanhustyön keskusliitto (VTKL) jätti lausunnon liittyen valtioneuvoston asetus arava-asetuksen 35 §:n väliaikaisesta muuttamiseen. Liitto pitää esitystä perusteltuna tässä taloudellisessa tilanteessa sekä kiinteistönomistajien että kiinteistöissä asuvien ikääntyneiden henkilöiden kannalta. Liiton jäsenyhteisöjen omistamat ARA-kohteet ovat ikääntyneiden henkilöiden palveluasumisen tai tehostetun palveluasumisen käytössä tai ns. senioriasumisen kohteina. VTKL toteaa lausunnossaan, että vuosimaksujen tarkistuksesta luopuminen vuonna 2023 helpottaisi…

    Lue artikkeli: VTKL:n lausunto valtioneuvoston asetus arava-asetuksen 35 §:n väliaikaisesta muuttamiseen
  • Hyvä suunterveys tukee seniorin yleisterveyttä

    Julkaistu: Hyvä suuhygienia ja suunterveys on tärkeää yleisterveydelle. Ikäihmisen kohdalla hyvä hampaiden hoito on myös perussairauksien hoitoa. Hampaiden tukikudosten sairautta eli parodontiittia esiintyy jopa kahdella kolmasosalla yli 65 -vuotiaista. Diabetesta sairastavilla vaiva on vielä yleisempi. – Ikäihmisten suun hoidon ensisijainen tavoite on suun, hampaiden ja proteesien puhtaus, sillä puhtaus ehkäisee sekä reikiintymistä että erilaisia suun…

    Lue artikkeli: Hyvä suunterveys tukee seniorin yleisterveyttä
  • Tehdään iästä numero – ikäasenteet myönteisiksi

    Julkaistu: Kansanliike Tehdään iästä numero #IästäNumero rakentaa ikäystävällistä Suomea ja pyrkii muuttamaan ikäasenteita myönteisemmiksi yhteiskunnassamme. Vanhenemiseen suhtautuminen yksilötasolla on myönteistä, mutta yhteiskunnassa suhtautumisen koetaan olevan kielteisempää. Moni näkee, että iäkkäät ihmiset eivät tule kuulluiksi tai heitä jopa syrjitään. Olen kokenut monenlaista syrjintää. Aliarvioimista. Ei oteta huomioon. Epäillään etten osaa käyttää tietotekniikkaa. Vähättelyä. Ohjelmat mainoksia myöten…

    Lue artikkeli: Tehdään iästä numero – ikäasenteet myönteisiksi