Verkossa tapahtuvaa eOmahoitovalmennus-ryhmätoimintaa järjestetään sekä pariskunnille että yksin asuville ja yksinäisyyttä kokeville.
eOmahoitovalmennus-ryhmät pariskunnille
eOmahoitovalmennus-ryhmätoiminta iäkkäille pariskunnille toteutuu verkkoalustan kautta tai esimerkiksi kasvokkaisten tapaamisten ja verkkotapaamisten yhdistelmänä.
Pariskunta osallistuu eOmahoitovalmennus-ryhmään yhdessä. Ryhmä kokoontuu yhteensä kahdeksan kertaa säännöllisesti viikoittain kahden kuukauden aikana ja yhden ryhmäkerran kesto on noin kolmesta neljään tuntia. eOmahoitovalmennus-ryhmä tarjoaa tietoa ja vertaistukea muistisairauden varhaiseen vaiheeseen. Ryhmätapaaminen sisältää pariskunnille yhteistä toimintaa ja myös omaa vertaistuellista sisältöä muistisairautta sairastaville ja heidän puolisoilleen.
eOmahoitovalmennus-ryhmää ohjaa parityöskentelynä kaksi tai kolme koulutettua Omahoitovalmennus-ryhmänohjaajaa. Jokainen pariskunta haastatellaan ennen ryhmän alkua joko kasvokkain tai sillä verkkoalustalla, jolla eOmahoitovalmennus-ryhmä tulee kokoontumaan. Ryhmän sisältö suunnitellaan ja räätälöidään aina siihen osallistuvien pariskuntien toiveiden mukaiseksi.
Ryhmään osallistumiseen tarvitaan internet-yhteys ja tietokone tai tabletti, josta löytyy toimiva kamera ja mikrofoni. Pariskunta voi käyttää samaa laitetta yhdessä tai molemmat voivat osallistua oman laitteensa ääreltä.
eOmahoitovalmennus-ryhmät yksin asuville ja yksinäisyyttä kokeville

eOmahoitovalmennus-ryhmätoiminta yksin asuville ja yksinäisyyttä kokeville iäkkäille ihmisille,joiden muisti on alentunut toteutuu verkkoalustan kautta tai esimerkiksi kasvokkaisten tapaamisten ja verkkotapaamisten yhdistelmänä.
Ryhmä kokoontuu yhteensä kaksitoista kertaa säännöllisesti viikoittain kolmen kuukauden aikana ja yhden ryhmäkerran kesto on noin kaksi tuntia. eOmahoitovalmennus-ryhmä lievittää yksinäisyyttä ja tarjoaa tietoa sekä vertaistukea muistipolun alkuvaiheeseen.
eOmahoitovalmennus-ryhmää ohjaa parityöskentelynä kaksi tai kolme koulutettua Omahoitovalmennus-ryhmänohjaajaa. Jokainen ryhmäläinen haastatellaan ennen ryhmän alkua joko kasvokkain tai sillä verkkoalustalla, jolla eOmahoitovalmennus-ryhmä tulee kokoontumaan. Ryhmän sisältö suunnitellaan ja räätälöidään siihen osallistuvien henkilöiden toiveiden mukaiseksi.
Ryhmään osallistumiseen tarvitaan internet-yhteys ja tietokone tai tabletti, josta löytyy toimiva kamera ja mikrofoni.
Omahoitovalmennus-toiminnan yhteystiedot
Laura Rautiainen
Vastaava alueohjaaja, Etelä-Suomi, Länsi- ja Sisä-Suomi sekä Lounais-Suomi
laura.rautiainen@vtkl.fi
puh. 050 317 2562
Emilia Stark
Regional handledare, svenskspråkiga och tvåspråkiga kommuner, Västkusten
emilia.stark@vtkl.fi
puh. 050 413 3731
Merja Kahilainen
Alueohjaaja
merja.kahilainen@vtkl.fi
puh. 050 568 1107
Vanhustyön keskusliitto
Omahoitovalmennus-toiminta
Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki
omahoitovalmennus@vtkl.fi