Vanhustyön keskusliitto ja Ilmarinen hakevat vuosittain ehdokkaita Vuoden vanhusteko -palkinnonsaajiksi. Ilmarisen lahjoittaman palkinnon suuruus on 5 000 euroa.
#VuodenVanhusteko #IästäNumero #Vanhustenviikko #ArvokasVanhuus
Vuoden 2025 vanhusteko-palkinnon hakuaika on käynnissä. Palkinnolla halutaan kannustaa vanhustyön menetelmien kehittämiseen ja nostaa vanhustyön arvostusta. Palkinnon saaja julkistetaan Vanhustenpäivän valtakunnallisessa pääjuhlassa lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina Pukkilassa.
Valinnassa käytettävät kriteerit
Palkinto myönnetään yhteisölle tai hankkeelle, joka on myönteisellä tai innovatiivisella tavalla edistänyt vanhustyötä, kehittänyt toimintamallin tai menetelmän tai muulla tavoin edistänyt iäkkäiden ihmisten hyvinvoinnin parantumista ja nostanut esille iäkkäiden oman äänen ja kokemukset.
Voittajan valinnassa huomioidaan myös teon tai hankkeen ajankohtaisuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Eduksi katsotaan, jos palkittu teko/hanke kuvastaa Vanhustyön keskusliiton vuoden teemaa Onni kasvaa yhteisössä, jolla korostetaan, että hyvä vanhuus tehdään yhdessä ja jokaisella kohtaamisella on merkitystä.
Palkinto myönnetään hakemusten perusteella ja palkittavan vanhusteon päättää Ilmarisen ja Vanhustyön keskusliiton arviointiraati. Voittajaorganisaation toivotaan käyttävän palkintosumma (5 000 euroa) hankkeisiin, jotka edelleen edistävät vanhustyötä.
Tule mukaan vanhustyön kehittämiseen!
Vuoden 2025 hakuaika on päättynyt.
Vuoden vanhusteko -palkinnon hakeminen
Vapaamuotoisesta hakemuksesta tulee ilmetä seuraavat asiat:
- Teon/hankkeen nimi
- Miksi teko/hanke tehtiin
- Teon/hankkeen kuvaus: miten hanke/teko tehtiin ja ketkä siihen ovat osallistuneet
- Onko kyseessä itsenäinen hanke vai onko se osa jotain suurempaa kehittämiskokonaisuutta
- Mitkä ovat teon/hankkeen vaikutukset
- Millä mittareilla näiden tavoitteiden saavuttamista on seurattu
- Miksi juuri tämä teko/hanke tulisi palkita vuoden vanhustekona
- Yhteyshenkilön yhteystiedot
Mukaan voi liittää myös muuta hankkeeseen liittyvää materiaalia kuten kuvan, mainoksen, ilmoituksen. Korkeitaan kaksi liitettä per hakemus.
Arviointiraati tutustuu kaikkiin viimeistään 26.8.2025 tulleisiin hakemuksiin. Voittaja julkistetaan ja palkitaan valtakunnallisessa Vanhustenpäivän pääjuhlassa Pukkilassa 5.10.2025.
Lisätietoja: viestintäjohtaja Merja Lankinen, 050 421 0762, merja.lankinen@vtkl.fi.
Laita hakemus
Vuoden vanhusteko -palkintoa voit hakea vapaamuotoisella hakemuksella tai täyttämällä linkistä löytyvän lomakkeen. Vuoden 2025 hakuaika on päättynyt.
Vanhusteko-palkintoja vuodesta 2008
Työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja Vanhustyön keskusliitto ovat jakaneet Vuoden vanhusteko -palkintoa vuodesta 2008 alkaen.
Vuoden vanhusteko -palkinnon vuonna 2024 sai Sirkus Magenta
Seitsemännentoista kerran jaettavan Vuoden vanhusteko -palkinnon on tänä vuonna saanut Sirkus Magentan Kotisirkus, joka tuo sosiaalista sirkusta ikääntyville Itä-Helsingissä ja etänä. Toiminnan tavoitteena on edistää sirkuksen avulla henkistä ja fyysistä hyvinvointia.