Ritva Jakku-Sihvonen
Eläkepäivieni alussa haaveilin teatteri- ja kulttuuririennoista ystävättärieni kanssa, tähtitieteen ja luovan kirjoittamisen opiskelusta ja yhteydenpidosta myös niihin ystäviin, joita ruuhkavuosina ehdin tavata vain vähän. Jäissä olleen järjestöaktiiviisuuteni ajattelin virittää uudelleen. Haaveilin puuhailusta lastenlasteni kanssa ja omaan lapsuuteeni kuuluneiden luonto- ja käsityöharrastuksien välittämisestä heille. Minulla ei ollut epäilystäkään siitä, ettenkö voisi elää täyttä elämää: hoivailla lapsia, opiskella, harrastaa ja olla aktiivinen kansalainen. Ihan kaikkia haaveitani en ole kyennyt toteuttamaan, vaikka eläkepäiväni ovat toden totta olleet täyttä elämää.
Toivon, että vielä vuonna 2035 jaksan jatkaa harrastuksiani ja maalla puuhastelua kuten nykyisinkin. Kesäisin kasvatan perunoita, porkkanoita ja mansikoita. Luonnonyrttejä keräilen talvivarastoksi asti. Omenoita ja marjoja tuottava puutarhani työllistää syyskesät. Maalaismaisema viehättää toki ympäri vuoden. Nautin luonnon tarkkailusta. Harmaapäätikka, joka vierailee lintujen ruokintapaikalla, on pesinyt jo vuosia pihapiirissämme. Tuon linnun piilottelevan elämäntyylin seurailu virkistää mieltäni toivottavasti pitkään. Metsäneläimien jälkiä on kiva tarkkailla kävelyretkillä.
Jos kuntoni alkaa vaatia tyystin kaupunkiympäristössä asumista, mutta muistini ja liikuntakykyni ovat tallella, toivon voivani asua ympäristössä, jossa ruokakauppa, kampaaja, jalkahoitola, apteekki ja terveyskeskus olisivat kävelyetäisyydellä. Ylellistä olisi, jos kirjasto ja parhaassa tapauksessa kansalaisopisto olisivat helposti tavoitettavissa. Mahdollisuus lukemiseen ja uusien taitojen ja aihealueiden opiskeluun on minulle tärkeää. Paljon puhutun digiloikan sallimien palvelujen ansiosta toivon pystyväni seuraamaan ainakin oman alani tieteen tuloksiin liittyvää akateemista keskustelua ja taustoittamaan tietojani yhteiskunnallisista asioista. Sähköinen välineistö auttaa varmasti pitämään yhteyttä myös sukulaisiin ja ystäviin. Miten ihanaa olisikaan, jos voisin osallistua edelleen vaikkapa kirjoittajaryhmään tai kirjallisuuspiiriin. Teatteriin ja taidenäyttelyihin toivoisin pääseväni kohtuuhintaisella taksikyydillä. Jos olisin erityisen onnekas, pääsisin omin avuin uimaan luonnonvesiin. Metsämaisemiin menisin haukkamaan happea. Toivottavasti kädentaitoni säilyvät, jotta voin viihdyttää itseäni kutomalla ja kuuntelemalla radiota ja äänikirjoja. Järjestöaktiivisuuteni haluan hoitaa uskollisena jäsenmaksujen maksajana ja järkevien kansalaisaloitteiden allekirjoittajana.
Elän siinä toivossa, että saan kodinhoitoapua kohtuullista korvausta vastaan. Ilahtuisin kovasti, jos tarjolla olisi siivous- ja pyykkäyspalvelua. Jos mahdollisuuteni terveellisen ruoan valmistukseen kotonani heikkenevät, osallistuisin mielelläni arkisin vaikkapa lähikoulussa tarjolla olevaan ruokailuun ikätoverieni kanssa. Olisi hienoa, jos julkinen terveydenhoito kykenisi tarjoamaan minulle omalääkäripalveluja tarpeen mukanaan lähi- ja etäpalveluina.
Jos voimani hiipuvat ja terveys pettää, olen valmis siirtymään hoitokotiin, jossa puhtaudestani, ulkoiluistani sekä henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistani huolehtimista auttaa ammattihenkilöstö. Ulkoilun suhteen minulla on aivan erityinen toivomus: Haluaisin päästä ulos säästä riippumatta ainakin kerran päivässä. Harras toiveeni on se, että saisin hoitokodissakin asua niin, että käytössäni olisi ainakin omalla keinutuolillani ja suosikkitauluillani sisustettu huone, jossa olisi kukkiva huonekasvi, kiinnostavaa luettavaa ja tietokoneyhteys. Puhelin olisi tärkeä. Toivoisin, että voisin pitää yhteyttä puolisooni, lapsiini ja lastenlapsiini, vaikka vain puhelimitse. Varmasti iloitsisin niistä hetkistä, jolloin he saapuisivat tervehtimään minua tuoden mukanaan herkullisen leivoksen ja tuoretta kahvia.
Ehdoton hoitotahtoni on se, että en halua puolisoni sen paremmin kuin lastenikaan joutuvan kokopäiväiseksi omaishoitajakseni. Se olisi mielestäni kohtuuton taakka heille. Pidän oikeutenani sitä, että jos muistini heikkenee niin, etten tunnista edes puolisoani ja omia lapsiani, voin saada armokuoleman.
Olen ollut näihin päiviin saakka hyvin luottavainen hyvinvointiyhteiskunnan kykyyn tarjota hyvä vanhuus meille, jotka olemme antaneet oman työpanoksemme sen kehittämiseen. Viimeaikainen julkinen keskustelu on saanut minut kuitenkin pohtimaan, mahtaako toiveilleni olla katetta vuoteen 2035 tähytessäni. Juuri nyt näyttää siltä, että ajatukseni saattavat olla turhaa hyväuskoisuutta. Siksikin armokuolema on tärkeä: mieluummin kuollut kuin kituva ja haiseva vanhus työtaakkaansa uupuvien hoitajien murheena.
Kirjoittaja
Ritva Jakku-Sihvonen s.1949
Koulutukseltaan FT. Aiemmin työskennellyt: koulutuksen suunnittelun ja arvioinnin tehtävissä.
Harrastaa sukututkimusta, käsitöitä ja lukemista.
Motto: Katso eteenpäin!