Auni-Marja Vilavaara

Milloin vanhuus alkaa? Samaan hengenvetoon voi kysyä, milloin nuoruus loppuu ja mitä siihen väliin mahtuu? Kaikkien ihmisten kohdalla elämä on alkanut syntymästä. Syntymisen tilannetta ei ihminen itse muista. Parhaiten sen muistaa synnyttäjä eli lapsen äiti. Meidät kaikki ihmiset on joku nainen synnyttänyt, pääsääntöisesti vauvan biologinen äiti. Vauvan elämässä voi olla paljon muitakin henkilöitä, jopa niin, että synnyttäneellä äidillä ei ole lapsen elämässä mitään roolia, että lapsi erotetaan äidistään siinä syntymän herkkinä ensi tunteina.

Väheksymättä mitään sukupuolta, naisen elämässä lapsen saaminen on sukupolvien ketjun jatkamista. Siinä naisen keho mukautuu jälkeläisen tuottamiseen. Tästä luonto on pitänyt huolen ihmisen kehittyessä nykyiseen muotoonsa. Naisen keho muuttuu, kun tytöllä alkavat kuukautiset. Asia, josta vain vähän keskustellaan, mutta joka on ihmiskehoon kuuluva järjestelmä. Tämä on jossain kulttuureissa edelleen häpeän aihe, mutta ei se ole meilläkään laajasti puhuttu. Kivuliaat kuukautiset ovat monen naisen riesa, joka kestetään.

Sitten naisen keho jatkaa muuttumistaan, kuukautiset jäävät lopullisesti pois, alkaa vaihdevuosien nimellä tunnettu ilmiö. Naisen kehon muutosten lisäksi muutokset saattavat näkyä myös naisen tunne-elämässä. Tämä on konkreettinen muistutus siitä, että keho vanhenee, halusipa tai ei. Toisaalta tämän vaiheen voi kokea myös vapauttavana. Tätä kaikkea ei nuorena tiennyt, eikä ollut kokenut, mutta vanhana tietää.

Näitä samoja kehon muutoksia eivät miehet läpikäy, mutta heidänkin kehonsa kokee muutoksia, samoin tunne-elämänsä, kehon vanhetessa. Olisi hyvä, jos ihmiset pystyisivät keskenään puhumaan vanhenemisen mukanaan tuomista muutoksista, jotka ovat väistämättömiä ihmiselämässä vanhenemisen myötä. Puhuminen auttaisi ymmärtämään ja hyväksymään tilanteen.

Hyvässä tilanteessa äiti työntää jälkikasvun hienovaraisesti kohti elämän suuria seikkailuja sukupolvesta toiseen. Äidin vanhetessa lapsesta tulee keski-ikäinen. Ihminen, vielä eilen lapsi ja nuori, on valmis keski-ikään, valmis olemaan puolestaan äiti ja vastuunkantaja. Samaan aikaan ensimmäinen synnyttäjä siirtyy keski-iästä vanhuuteen, ihan huomaamatta. Henkiset ja fyysiset ominaisuudet alkavat lakastua. Ensimmäisenä kyky synnyttää katoaa itsestään ilman ihmisen erityistä toimintaa. Kehossa tapahtuva muutos muistuttaa ihmisen roolien vaihtumisesta, mekanismi on ihmisen sisään rakennettu. Isoäitiys ei tarkoita, että nainen ei saisi enää elää täyttä omaa elämäänsä. Se tarkoittaa, että hän on jonossa vanhin. Varsinkin siinä tilanteessa, kun isoäidin omat vanhemmat ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen, niin kuin kaikki edeltävät sukupolvet vuorollaan.

Lapsuudessa pelkäsi tulevaisuutta, nuoruudessakin pelkäsi tulevaisuutta, mutta keski-iässä alkoi pelätä vanhuutta, että enää ei ole tulevaisuutta. Kunnes huomasi, että siellähän se elämä jatkuu kolmannessa ja neljännessä sukupolvessa.

Samanaikaisesti huomasi, että oli kiire siirtää kaikkia sitä kokemustietoa, jota pitkän elämän varrella oli kertynyt, seuraaville sukupolville. Samalla tavalla oli itse saanut omalta isoäidiltään hyviä neuvoja naisena olemisen haasteista. Sillä niitä haasteita oli aina ollut. Eikä oma aikamme ole niin paljon muuttanut naisen asemaa, että kaikki naisena olemisesta opittu voitaisiin heittää romukoppaan. Ei ollenkaan. Edelleen on pidettävä huolta seuraavasta sukupolvesta. Se, että isoäidin aikaan ei ollut lankapuhelinta kummempaa yhteydenpitovälinettä, ei ole suuremmin vaikuttanut sukupolvien väliseen työnjakoon.

Internetin ja tekoälyn aikana työnjako jatkuu samanlaisena, kun lapsenlapsi ottaa vastuuta tulevaisuudesta.

Aina on ollut ihmisiä, jotka halusivat muille hyvää ja niitä, joiden elämänkokemukset tekivät heistä haasteellisia kanssaihmisiä. He olivat ehkä niitä, joiden lapsuudessa huolenpidosta ei huolehdittu. Oli puuttunut äiti, oli puuttunut isoäiti, oli puuttunut luotettava aikuinen.

On suuri etuoikeus olla vanha. On suuri etuoikeus, että saanut kokea lapsuuden, nuoruuden ja keski-iän ja päässyt vanhuuteen asti. Vanhuus on elettävä ilolla. Kun se tulee omalle kohdalle, niin on muistettava, että ne, jotka elävät lapsuutta, nuoruutta ja keski-ikää, ovat vasta matkalla, heiltä puuttuu vanhuuden tuoma elämänkokemus. Kun he eivät tiedä, he pelkäävät. Mutta ei vanhuutta pidä pelätä. Se on yksi vaihe ihmisen elämässä, eikä sitä kukaan voi toiselta viedä.

Kirjoittaja

Auni-Marja Vilavaara s.1951

Koulutukseltaan juristi, FM ja ratkaisukeskeinen valmentaja. Aiemmin työskennellyt asiantuntija- ja johtotehtävissä.

Luottamustehtäviä: puheenjohtaja useammassa yhdistyksessä, Helsingin vanhusneuvoston puheenjohtaja.
Harrastaa nuorten ja vanhojen auttamista, liikuntaa perheen kanssa.
Motto: Sellaiset, jotka murehtivat asioista etukäteen, joutuvat murehtimaan niistä kahteen kertaan.