Mielenkiintoisten teematapaamisten sarjan tässä osassa Jussi Nissisellä on aiheena Seksuaalisuuden monet merkitykset ihmisen elämässä.

Illan aikana rakennamme yhdessä sellaisen turvallisen tilan, jossa kukin osallistujista voi ottaa puheeksi omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan seksuaalisuuteen liittyen. Seksuaalisuus on jokaiselle ihmiselle omanlaisensa ja sen merkitys voi olla hyvinkin erilainen eri ihmisille. Jollekin se voi olla hyvin keskeinen osa elämää ja joillekin sen merkitys voi olla hyvinkin vähäinen. Myös eri elämänvaiheissa sen merkitys voi vaihdella. Seksuaalisuuden ilmaisemiseen ja toteuttamiseen voi liittyä sekä ihania onnen kokemuksia että vastoinkäymisiä, torjutuksi tulemista, hyväksikäyttöä ja häpeää.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien keskuudessa oman seksuaalisuuden löytämiseen, ilmaisemiseen, hyväksymiseen ja hyväksynnän saamiseen liittyy usein monenlaisia haasteita. Illan aikana kukin voi kertoa sekä niistä vaikeuksistaan, joita on joutunut kohtaamaan, että niistä ihanista kokemuksistaan, kun on voinut toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan täyteläisesti ja turvallisesti.
Ilmoittaudu teematapaamisiin viimeistään 8.12.täältä: https://link.webropol.com/ep/seksuaalisuudenmerkitykset
Tapahtumapaikka Oulun keskustan alueella. Tarkempi paikka ilmoitetaan osallistujille.
Tapaaminen on osa hankkeen teemakeskusteluiden sarjaa ja tarkoitettu sateenkaarisenioreille, joilla on omakohtaisia kokemuksia aiheesta. Kuukausittain toteuttavissa teematapaamisissa käsitellään kiinnostavia aiheita asiantuntijoiden kanssa.