Keltainen taustakuva, jonka yläreunassa roikkuu värikkäitä viirinauhoja. Kuvan keskellä on kaksi puhekuplaa. Vasemmassa puhekuplassa lukee: ”Tule mukaan marssimaan, rollaattorilla tai ilman!” Oikeassa puhekuplassa lukee: ”Ikäihmisten palveluiden puolesta!” Oikeassa alakulmassa on hymyilevän iäkkään naisen piirroskuva, joka puhuu megafoniin. Vasemmassa alakulmassa on violetteja ja keltaisia kukkia.

Rollaattorimarssi Helsinki

Iloinen ja yhteisöllinen mielenilmaus hyvän ja arvokkaan vanhuuden puolesta perjantaina 8.5.2026.

Rollaattorimarssi on iloinen ja yhteisöllinen mielenilmaus, jonka tavoitteena on nostaa esiin jokaisen oikeutta hyvään ja arvokkaaseen vanhuuteen. Haluamme positiivisen kautta osoittaa huolemme iäkkäiden palveluiden tilanteesta ja samalla muistuttaa ikääntymisen moninaisuudesta – ja siitä, että ilo kuuluu myös vanhuuden elämänvaiheeseen. Rollaattorimarssi on yhtä aikaa kannanotto ja ikäkarnevaali.

Rollaattorimarssi järjestetään Helsingissä ja samaan aikaan myös Tampereella, pe 8.5. alkaen klo 14 teemalla Koska meissä on elämä ja Hyvän ja arvokkaan vanhuuden puolesta.

Liity mukaan Helsingin tapahtumaan

  1. Kerää mukaan porukka.
  2. Tehkää omat kyltit tai banderollit.
  3. Liity mukaan Rollaattorimarssi Helsinki somekanaviin (Facebook ja Instagram)
  4. Jaa tietoa somessa osallistumisesta.
  5. Tee oma video, miksi olemme mukana rollaattorimarssilla ja lähetä se rollamarssihelsinki@gmail.com, niin jaamme sen rollaattorimarssin somekanavissa
  6. Tulkaa pe 8.5. Eduskuntatalon portaille klo 13.30 aikaan.
  7. Kulkue lähtee liikkeelle klo 14.
  8. Esteetön kävelyreitti Kansalaistorille. Matkan pituus muutama sata metriä.
  9. Kansalaistorilla on ohjelmaa noin klo 14.45 -15.45.

Kaikkia tarvitaan. Tähän iloiseen ja yhteisölliseen mielenilmaukseen ovat tervetulleita kaikenikäiset ja kaiken kuntoiset, rollaattorilla tai ilman.

Kerää porukka ja liity mukaan hyvän mielen osoitukseen!

Tapahtumaan osallistuminen ei vaadi ilmoittautumista, mutta jos haluat tapahtuman postituslistalle, niin ilmoita kiinnostumisesi.

Kokoontuminen Rollaattorimarssille alkaa pe 8.5. klo 13.30 Eduskuntatalon portailla, josta kulkue lähtee liikkeelle klo 14.00. Reitti kulkee Eduskuntatalolta Kansalaistorille, missä ohjelma päättyy noin klo 15.45.

Tarkempi ohjelma tulossa.

Laita ajankohta kalenteriisi. Seuraa myös Facebook-sivua Rollaattorimarssi Helsinki.

Lisätietoja: merja.lankinen@vtkl.fi

Median edustajille

Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan marssia sekä haastattelemaan osallistujia ja järjestäjiä. Toivomme ennakkoilmoitusta paikalle tulevilta kuvaajilta ja toimittajilta alla osoitteeseen merja.lankinen@vtkl.fi.

Mukana Helsingin tapahtuman järjestelyissä

Järjestäjinä Uudenmaan alueen järjestöjä ja yhteisöjä. Marssi on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

  • Metropolia Ammattikorkeakoulu
  • Ikäinstituutti
  • Kirkkohallitus
  • Vanhustyön keskusliitto

Materiaalia

Tapahtumat eivät synny tyhjästä – LAHJOITA

Tapahtumat syntyvät ihmisistä ja kumppaneista, jotka haluavat olla mukana rakentamassa merkityksellisiä kohtaamisia. Rollaattorimarssia järjestetään oman työn ohella, vapaaehtoisten ja opiskelijoiden voimin.

Haemme kumppaneita mahdollistamaan Rollaattorimarssi-tapahtuman. Rahallinen tuki ohjautuu suoraan tapahtuman toteuttamiseen: tiloihin, ohjelmaan ja ohjelmatekniikkaan.

  • äänitekniikka Kansalaistorilla maksaa noin 6000 euroa
  • sambaryhmä tuomaan väriä kulkueeseen maksaa noin 1000 euroa

Vastineeksi tarjoamme yrityksille näkyvyyttä tapahtuman viestinnässä, arvopohjaista yhteistyötä ja mahdollisuuden olla mukana tekemässä hyvää konkreettisesti ja näkyvästi.

Ota yhteyttä Merja Lankinen, merja.lankinen@vtkl.fi

Vanhustyön keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl ry:llä (0215403-8) on poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa RA/2021 /156 (voimassa alkaen 19.02.2021). Toimeenpanoalue on koko Suomi Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Oletko kiinnostunut järjestämään rollaattorimarssin omalla paikkakunnallasi?

Oheisesta linkistä löydät linkit rollaattorimarssin järjestämiseen. Tehdään yhdessä Rollaattorimarssista kansallinen vaikuttamistapahtuma hyvän ja arvokkaan vanhuuden puolesta!

Rollaattorimarssin infotilaisuus järjestäjille

Yhteinen info järjestämisestä kiinnostuneille keskiviikkona 11.2.2026 klo 12.00–13.00
etäyhteydellä Teamsin kautta. Tilaisuutta ei tallenneta. Katso tilaisuuden materiaali.

Rollaattorimarssin visuaaliset elementit

Alla olevasta linkistä löydät Rollaattorimarssin ilmeen mukaiset visuaaliset elementit, joita voit käyttää omassa tapahtumassasi.

Tapahtumailmeen on luonut Jessica Tuovinen.