Onko eläkeläisellä aikaa?

Usein kuulen sanottavan, että eläkkeellä se vasta kiire onkin. Ei tahdo ehtiä millään kaikkea tekemään. Toisaalta eläkeläinen valittaa kuulemma kiireitä, jos kalenterissa on yksi merkintä viikolla – parturi keskiviikkona. Se pilaa koko viikon!

Itse huomasin kiireen hiljalleen saapuvan, kun lähdin mukaan kaikkeen mihin vain pyydettiin tai itse änkesin mukaan. Ja tekevänä ihmisenä sain aina sihteerin tai jonkun muun aktiivisen tehtävän. Toisaalta eräissä asioissa halusin vaikuttaa asioiden kulkuun ja sihteerin ominaisuudessa olet aina perillä mitä tapahtuu ja mitä pitäisi tapahtua.

Mutta kaikkein ensimmäinen kiinnostuksen kohteeni eläkkeelle jäätyäni kohdistui lasten tuomiseen harrastusten pariin ja myöhemmin jopa elämään mukaan. En tiennyt aluksi mihin ryhdyin, mutta yhden asian opin heti lähdettyäni Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) järjestämillä Kaveri-kursseilla. Se kuuluu: Pidä Lupauksesi. Tätä kannattaa pohtia.

Olen seurannut eläkeläisten toimintaa nyt yli kymmenen vuotta ja ihmettelen aina yhtä asiaa: Eläkeläisellä ei ole Aikaa. Ei ole aikaa ryhtyä mihinkään pysyvään hommaan vai onko se jotain muuta? Onko se pelkoa siitä, ettei osaa, jaksa, vastuun pakoilua? Vai onko syynä se, että eläkeläinen katsoo tehneensä jo tarpeeksi. Kaveri-toiminnassa syynä saattaa olla kylläkin se, että lapsenlapset vievät paljon energiaa, mutta paljon on eläkeläisiä (ja työikäisiäkin), joilla olisi aikaa ja energiaa antaa sitä muille tarvitseville. Meitä Todella tarvitaan auttamaan monessa asiassa, kunhan vain astumme sisään ovesta, jossa lukee: Apua tarvitaan.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto ilmoitti kerran lehdessä, että Kaveri-toiminnan kurssi alkaa ja vapaaehtoisia tarvitaan. Oli myös muita kursseja kuten Maahanmuuttajien tuki ja muitakin vastaavia. Mutta läksin Kaveri-toimintaan mukaan ja kyllä on kannattanut!

Kurssilla annettiin selkeitä ohjeita siihen, mitä olisi tulossa ja miten asioihin pitäisi suhtautua. Nimittäin kyse on lapsista ja heidän perheistään. Tilanteita tulee ja pitää joskus ottaa kantaa ihan kuin omia lapsia kasvattaessaan. Paitsi että he ovat jonkun toisen, enimmäkseen yksinhuoltajan lapsia ja päätökset tekevät vanhempi. Mutta ei se ole kuitenkaan vaikeaa, kun alkaa heti pitää yhteyttä ja sopii asioista. Siinä on kyse oikeastaan vain siitä lupausten pitämisestä, josta oli aiemmin puhe. Lapsi, joka on joutunut isättömäksi (yleisin juttu) on jo pettynyt kerran raskaasti, joten älä anna toiste sitä kokemusta.

Nyt yhdeksättä vuotta jo kaverina toimineena on kokemusta kolmesta nuoresta, lapsesta enemminkin. Näitä kaveria vailla olevia tuntuu olevan loputtomiin, sillä eroaminen on kovin yleistä ja lapset siinä joutuvat useimmiten isättömäksi (85 %) ja samalla häviää toinen pappa kuvioista. Isän malli jää ohkaiseksi ja pojilla normaalit kotona tekemisen kuviot kapenevat ja helposti siinä ajaudutaan kadulle maleksimaan. Tytöillä on siinä tukena äitinsä, joten tilanne lienee toisenlainen.

Jos palaamme siihen alussa mainittuun Aikaan, jota ei ole. Kun tähän Kaverihommaan lähtee huomaa pian, että Merkityksellistä Aikaa onkin tullut lisää! Meillä jokaisella Pappa-ikäisellä on sen verran kokemusta elämästä, että siitä pystyy ammentamaan joka viikolle jotain, joka on lapselle uutta ja mukavaa. Ja ennen kaikkea sellaista, jota hän ei saisi koskaan kokea. Olen huomannut, että ei tarvitse suunnitella kauheasti mitä tehtäisiin, sillä jo omat normaalit tekemiset ovat usein sellaisia, joissa lapsikin voi olla mukana. Jos on käytössä autotalli ja hieman työkaluja alkaa iltapäivä lapsen mielestä todella mukavasti. Tai luistelemaan menoa jännittää jo itsekin, kun edellisestä kerrasta on kulunut 30 vuotta!

Lopuksi: pohtikaa hetki, onko teillä jo joku tukea tarvitseva tai avustettava. Lapsista saatte parhaan palkinnon, kun teidät nimetään Kolmanneksi Papaksi!