Kun näkövammaisen henkilön muisti horjuu, avun saaminen ja antaminen ovat yhteistyötä
Julkaistu:
Näkövammaiselle henkilölle muisti on erityisen tärkeä. Itsenäistä elämää helpottaa huomattavasti hyvä järjestys eli tavaroilla on tietty paikka. Vaikka näkövammaiselle henkilölle apu on tietyissä tilanteissa tarpeen, kaikki omaehtoinen tekeminen ja liikkuminen edistävät aivoterveyttä.
Satu Syväys-Puuska on ollut lapsuudesta saakka tekemisissä näkövammaisten kanssa.
— Isälläni oli kolme näkövammaista veljeä, jotka asuivat samassa talossa maalla. He olivat hyvin omatoimisia ja he tarvitsivat apua lähinnä kodin ulkopuoliseen asiointiin kuten kaupassakäyntiin ja pankkiasioihin. Kaikki kolme tekivät käsitöitä alihankintatyönä kotoa käsin, Syväys-Puuska kertoo.
Eniten tekemisissä Syväys-Puuska oli veljeksistä nuorimman ja ainoan edelleen elossa olevan Pekan kanssa. Hän on edelleen Pekan apuna ja hoitaa hänen asioitaan.
— Pekka harrasti aktiivisesti liikuntaa ja olin hänen tukenaan näkövammaisten kisoissa. Kävely, sauvakävely, metsässä liikkuminen olivat hänelle tärkeitä. Hän ajoi pyörälläkin seuraten valkeaa viivaa asfalttitiessä. Radioamatööriharrastus oli myös tärkeää ja tietokonetta hän oli tosi hyvä käyttämään. Tietokonehan oli yksi niitä tärkeitä apuvälineitä hänelle, Syväys-Puuska muistelee.
Liikunta muokkaa aivojen muistialuetta
Näköaisti välittää meille lähes 80 % kaikista aistiemme kautta tulevasta tiedosta. Näkemällä pystymme hetkessä havaitsemaan suuren määrän tietoa ja hahmottamaan ympäristöämme. Jokainen voi pohtia miten paljon muistia tarvitaan vaikkapa kauppareissulla, kun näkökyky on vähäinen tai olematon.
Uusimmissa aivotutkimuksissa on huomattu, että liikuntaharjoitukset, joissa aivot joutuvat liikunnan aikana älyllisiin töihin, muokkaavat aivojen muistialuetta. Näkövammaiselle muistitreeninä toimii itsenäinen liikkuminen ulkona, koska koko ajan on keskityttävä ympäristön tasoeroihin tai mahdollisiin esteisiin ja liikenteeseen huomattavasti näkevää henkilöä enemmän. Liikunta on siis yksi tapa haastaa aivoja ja näin ollen ennaltaehkäistä muistialueiden rappeutumista. Lisäksi terveellinen ravinto, päihteettömyys ja riittävä uni edistävät aivojen hyvinvointia.
Kaupunkiin muutettua Pekalla oli henkilökohtainen avustaja, jonka kanssa hän liikkui paljon ja kävi kaupassa. Yksin hän ei uskaltanut lähteä kaupungissa liikkumaan.
— Sitten alkoi tulla muistiongelmia. Ekana kiinnitin huomiota, että laskuja saattoi hävitä. Hän vielä siihen aikaan itse maksoi laskunsa tietokoneella. Niitä rupesi löytymään revittynä roskapöntöstä. Välillä kaikki sujui ja sitten taas ei.
Muistisairaus ei ole ruumiin eikä mielen sairaus vaan muistin sairaus
Milloin pitää olla huolissaan muistista? Uskallammeko ottaa puheeksi havaitsemamme muistioireet vai olemmeko hiljaa? Tunnistammeko näkövammaisen henkilön muistioireet?
— Pekka oli sitä mieltä, että hän itse pärjää ja osaa laskut maksaa. Sitten hän vähätteli, kun näytin karhukirjettä. Välillä hän sanoi, että kun täällä käy joitain ihmisiä, mutta ei hän kysyttäessä osannut sanoa ketä, Syväys-Puuska kuvailee tilannetta.
— Varasin ajan muistihoitajalle, joka teki muistitestin ja muita selvityksiä. Ne jo näyttivät, että lähimuistissa on ongelmaa. Sitten hän kävi pääkuvauksessa, jonka perusteella lääkäri totesi, että on muistisairauteen liittyviä muutoksia.
Muistisairauden toteaminen ei ole helppoa, varsinkin jos henkilöllä on näkövamma.
— Itsekin mietin, että mikä johtui mistäkin. Jos hän on vaikka vahingossa repinyt jonkun paperin sinne roskiin. Toisaalta lääkärin antama muistisairausdiagnoosi kertoi, että ei ne siitä näkövammasta johtunutkaan.
Pekan muistisairaus eteni vauhdilla. Pian avustaja ei yksin riittänyt, vaan kotihoito kävi aamuin illoin ja sitten myös päivällä. Kotihoito huolehti myös lääkityksen lisäksi ravitsemuksen, joka meinasi unohtua, vaikka oli jo ateriapalvelu siinä vaiheessa.
Pian tulee vastaan tilanne, että muistisairas henkilö ei pärjää enää omassa kodissaan.
— Minä aina kuvittelin, että kun Pekka on näkövammainen, niin ei hän ulos asunnostaan lähde. Aluksi hän lähti kerrostalossa seikkailemaan ja oli välillä eksyksissä pyörävarastossa. Asukkaat veivät hänet takaisin kotiin. Sitten tuli helmikuu ja pakkasta oli ulkona reippaasti. Pekka löytyi pariin eri otteeseen ulkoa. Hän oli kertonut lähtevänsä kauppaan, ei avainta ja vaatetus oli ollut vähän huononlaista. Naapureiden avustuksella saatiin hänet turvaan.
— Onneksi jo kahden ja puolen viikon päästä Pekka sai tehostetun palveluasumisen paikan, sillä oli selvää, että hän ei enää pärjää kotona.
Syväys-Puuska kokee saaneensa hyvin apua ja tukea eri tahoilta.
— Viimeisen vuoden sisällä Pekan asioita hoitaessa meillä on ollut useita palavereja ammattilaisten kanssa; on ollut kotihoitoa, muistihoitajaa ja sosiaalityöntekijää, ja on ollut ihanaa, että on ollut opiskelijoitakin palavereissa mukana. Kotihoidon kanssa olen aina saanut soitella silloin kun oli jotain kysyttävää. Nämä ovat olleet minulle tuki ja turva, että en ole ihan yksin tämän asian kanssa ollut, kiittelee Syväys-Puuska.
Teksti: Helvi Janhunen ja Merja Lankinen — Kuva: Helvi Janhunen
Artikkeli on julkaistu Vanhustyö-lehdessä 4/2021.