Ajankohtaista

Blogi: Koira-avusteisesta toiminnasta iloa ja kohtaamisia arkeen

Vanha nainen silittää sohvalla koiraa.

Heiluvia häntiä, märkiä kuonoja ja touhukkaita haukahduksia. Kun koirat ohjaajiensa kanssa ovat vierailulla iäkkäiden hoivakodissa, on ilmassa juhlan tuntua: tutustumista, jutustelua, naurua ja jännitystäkin. Joku on pukeutunut tapahtuman kunniaksi parhaimpiinsa, edellisenä iltana on laitettu papiljotit hiuksiin. Kauppareissulla on valittu koirille parhaat herkkupalat. Tätä arjen kohokohtaa on odotettu innolla.

Vapaaehtoisten tekemät kaverikoirien vierailut iäkkäiden hoivakodeissa ovat jo yleisiä. Kyse on koira-avusteisesta toiminnasta, jonka tavoitteena on parantaa ihmisten hyvinvointia, antaa virikkeitä ja parantaa elämänlaatua. Koulutuksen saaneet terapeutit voivat käyttää eläimiä apuna myös terapiatyössä, jolloin puhutaan eläinavusteisesta terapiasta. Toiminta on puolestaan vapaamuotoisempaa kanssakäymistä, joka ei sisällä hoidollisia tavoitteita.

Miksi kohtaaminen koiran kanssa kannattaa?

Koira-avusteisesta toiminnasta on monenlaista hyötyä ikäihmisille. Monella on omakohtaista kokemusta siitä, miten eläimet parantavat mielialaa ja piristävät elämää. Myös tutkimusten mukaan toiminnalla voidaan esimerkiksi vaikuttaa sosiaaliseen toimintakykyyn ja vähentää masennusoireita sekä yksinäisyyttä. Stressitasot laskevat ja ahdistus vähenee. Muistisairaan vuorovaikutus ympäristön kanssa voi jo olla vähäistä, mutta elämänlaatuun koirainterventiolla voi silti olla positiivinen vaikutus.

Sosiaalisten kontaktien vähentyessä koira voi tarjota kärsivällisen ja arvostelemattoman seurustelukumppanin. Eläimet herättävät kertomaan omia kokemuksia ja lisäävät vuorovaikutusta myös ihmisten välillä. Kosketus ja läheisyys ovat ihmiselle tärkeitä iästä riippumatta, ja näitä koirat tarjoavat ujostelematta.

Koira-avusteinen toiminta voi tarkoittaa myös fyysisen toimintakyvyn parantamista erilaisten leikkien tai jumppatuokioiden avulla. Esimerkiksi liikkuvuusharjoitteet sopivat hyvin tehtäväksi koiran avustuksella: Kuinka pitkälle yletyn rapsuttamaan? Saako koira kopin pallosta? Myös kävelyharjoitteet voivat motivoida paremmin kävelyttäessä koiraa sen ohjaajan kanssa.

Sopisiko koira-avusteinen toiminta meille?

Vaihtelua arkeen saadakseen ei tarvitse antautua halihetkeen tai pallopeliin koiran kanssa. Osa ikäihmisistä seuraa mieluummin touhuja kauempaa, keskustelee koirista tai ehkä koiran ohjaaja onkin kiinnostavampi tuttavuus. Kaikkien ei tarvitse eikä ole pakko tykätä ja osallistua, ja sitä tulee kunnioittaa ja huomioida järjestelyissä. On huomioitava myös turvallisuus ja eläimen hyvinvointi. Esimerkiksi Kennelliitto kouluttaa kaverikoiratoimintaansa osallistuvat vapaaehtoiset, jotta vierailut sujuvat kaikin puolin mahdollisimman hyvin.

Koira-avusteisesta toiminnasta saadaan koko ajan uusia kokemuksia ja toiminnalle tuntuu olevan tilausta. Näiden kokemusten ja hyväksi koettujen toimintamallien jakaminen on tärkeää. Eläinkontakteja on mahdollista toteuttaa erilaisissa ympäristöissä, kun pelisäännöistä sovitaan. Koira-avusteinen toiminta voi tuoda merkittävästi iloa, hyvinvointia ja sisältöä elämään, ja on hienoa jos näitä elämyksiä voidaan tarjota niitä toivoville.

Teksti ja kuvat: Pirita Forsius, tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos