Ajankohtaista

Iloa toimeliaisuudesta – juhlallinen Vanhustenviikon avaus

Vanhustenpäivän juhlan yleisöä Kuopiossa.

Valtakunnallinen Vanhustenviikko avattiin juhlallisesti Kuopion kaupunginteatterissa Vanhustenpäivän pääjuhlassa sunnuntaina 7.10.2018. Vanhustyön keskusliitto järjesti juhlan yhdessä Kuopion kaupungin ja paikallisten toimijoiden kanssa. Juhlaan osallistui n. 750 ikääntynyttä ihmistä Kuopiosta ja lähiseuduilta. Vanhustenviikon teemana oli tänä vuonna Iloa toimeliaisuudesta – Aktivitet ger glädje.

Vanhustenviikon suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka oli lähettänyt tervehdyksensä juhlaan. Juhlapuheen piti Vanhustyön keskusliiton puheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen. Lisäksi juhlassa kuultiin mm. ylipormestari Eva-Riitta Siitosen puheenvuoro, jossa hän käsitteli Vanhustenviikon teemaa. Juhlan musiikki- ja tanssiesityksistä vastasivat paikalliset taitajat. Juhlan puheisiin ja videotallenteeseen voit tutustua täältä.

Perinteisesti Vanhustenpäivän pääjuhlassa julkistetaan Vuoden Vanhusteko -palkinnon saaja. Tänä vuonna tunnustuksen sai Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n ja Turun kaupungin yhteinen Liikkuva resurssikeskus. Se tarjoaa kotona asuville ikääntyville liikkuvaa ja arkiympäristöön jalkautuvaa palvelua, joka ohjaa ikääntyviä palvelujen pariin sekä järjestää pop up -tyyppistä vapaaehtoistoimintaa ikääntyvien omien toiveiden mukaisesti. Ilmarisen rahoittaman Vuoden vanhusteko -palkinnon suuruus on 5000 euroa.

Lue lisää Vanhustenpäivän pääjuhlasta Vanhustyö-lehden numerosta 5/2018, joka ilmestyy 16.11.! Mukana myös juttu Liikkuvasta resurssikeskuksesta.

Vanhustyön keskusliitto kiittää kaikkia Vanhustenviikon tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäjiä ja osallistujia!