Ajankohtaista

Ikääntyminen on eräänlaista nollasummapeliä, jossa on sekä plus- että miinusmerkkisiä puolia. Pluspuolet jäävät helposti varjoon, koska miinusmerkkiset ovat tutuimpia ja näkyviä. Näin mielikuva vanhuudesta voi vinoutua ja vaikuttaa omaan ikääntymisen kokemiseen.

Vanhan sanonnan mukaan ”kaikki haluavat elää kauan, kukaan ei halua olla vanha”. Olisi huikeaa, jos minulla olisi näiden vuosikymmenien elämänkokemus ja vielä neli-viisikymppisten energisyys! Näinhän ei ole. Vanhuuteen ei ole mitään oikotietä, ei voi yksinomaan kuoria kermaa kakun päältä.

Me vanhat ihmiset olemme keskenämme eri-ikäisiä ja erilaisia, koska elämässä kaikki eletty ja koettu erilaistaa. Mutta meissä on kuitenkin paljon yhteistä. Meillä on paljon vahvuuksia ja voimavaroja, kaikilla omanlaisiaan. Olen nykyään armollisempi omille ja muiden särmille. Olen pitkäjänteinen, osaan nauraa mokilleni ja perusoptimismini on säilynyt.

Monenlaisia valintojani ohjaa elämässäni syntynyt arvomaailma. Myös epämukavuuden sietokykyni on lisääntynyt ja toisin kuin nuorena minulla on suhteellisuuden tajua. Nuorena oli vain ääreisarvoja: kaikki oli vain kauheaa tai ihanaa.

Itsetuntoni on parantunut vuosien karttuessa. Kohtuullinen omanarvontunne ei ole tullut helposti, vaan on vaatinut itsetutkiskelua ja rohkeutta omien heikkouksien tunnustamiseen. Vuosikymmenien ajan se on rakentunut pala palalta, askel askeleelta. On ollut vapauttavaa huomata, että vanhuuden loppumetreillä ei enää tarvitse kipuilla samanlaisissa tunnetiloissa kuin murrosiän myrskyissä tai keski-iän kuohuissa. Mutta on niitä erilaisia kriisejä vieläkin!

Itsetunto lommoutuu vieläkin – joskus yllättävän herkästi. Mutta onneksi osaan paikata kolhut helpommin ja nopeammin kuin nuorena.

”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”

”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa” – sanontaa teroitettiin aina nuorena, erityisesti silloin, kun piti opetella tai tehdä omasta mielestään uusi tai ikävä asia. Aina en ollut kovin innokas oppimaan. Nyt tiedän, että nuorena opitut taidot ovat edelleen kullanarvoisia, koska vanhana tarvitsen kaikki elämän varrella kertyneet taidot ja osaamiset, ihan kaikki. Mielelläni ottaisin muutaman ylimääräisenkin taidon!

Monet osaamiset tuntuvat niin itsestään selviltä, ettei niitä ajattele erityisinä taitoina tai vahvuuksina. Kuka pitäisi kodinhoitoon liittyviä asioita tai itsestään huolehtimista erityisinä taitoina?

Osaamisen pitkä muisti

Osaamisen pitkä muisti eli hiljainen tieto on kuin aarrearkku, josta ammennamme voimavaramme. Meillä on paljon luovimisen, luovuuden ja luopumisen taitoja. Luovuudestamme voitaisiin kirjoittaa monta niksikirjaa. Luopumiseen olemme ma vanhat ihmiset jo tottuneet, koska olemme joutuneet luopumaan monista kiinnostavista asioista ja rakkaista ihmisistä. Luopumisen tiellä olemme saavuttaneet – jos emme vielä mestarin arvonimeä   – niin kisällin arvon kuitenkin.

Osaamispääomaamme ovat myös kartuttaneet elämämme erilaiset roolit, joista jotkut ovat tulleet päätepisteeseen. Emme ole enää kenenkään lapsia tai työtovereita, kenties emme kenenkään puolisoita tai vanhempia, sisaria tai veljiä. Kaikkien näiden roolien kaikuja kannamme kuitenkin mukanamme.

Olemme verkostoitumisen edelläkävijöitä, koska tiedämme hyvin sosiaalisen vuorovaikutuksen tärkeyden. Olemmehan kohdanneet monenlaisia ihmisiä, originelleista osaajista tavallisiin osaajiin. Suurimman osan kanssa olemme tulleet toimeen, paremmin tai huonommin.

Olemme suuri voimavara monella yhteiskunnan alalla. Pidämme huolta läheisistämme ja toimimme sosiaalisen pääoman levittäjinä. Kulttuurin suurkuluttajina viemme viestiä ja perinnetietoa jälkeläisillemme, toimimme lapsenlapsien hoitajina, harrastuksiin kuljettajina ja harrastustilaisuuksien yleisönä – välineiden ja kulutustavaroiden sponsoreina.

Kertaus on kylliksi

Olen ollut kehitysmyönteinen ja kuulen elinikäisen oppimisen kutsun. Nyt yli kahdeksankymppisenä olen vähitellen hyväksynyt, ettei minun tarvitse koko ajan oppia jotakin uutta tai kehittää itseäni. ’Kovalevyni’ on jo tarpeeksi täynnä. Alituiset kehittämisvaatimukset – kaikilla elämänaloilla – aiheuttavat suorituspaineita, riittämättömyyden tunnetta, alakuloa.

Olen samaa mieltä kuin vanhat roomalaiset, että kertaaminen on opintojen äiti. Yhtä arvokasta oppimista on näkökulman vaihtaminen, omalta mukavuusalueeltaan poistuminen, uskon vahvistus, ajatusten kirkastaminen, omien myönteisten puolien vahvistaminen ja heikkojen säännösteleminen. Se onkin yllättävän vaikeaa!

Uusiin vaateisiin, muun muassa digitaalisuuden monimuotoisuuteen, olen vastannut opettelemalla arkielämän tarpeisiini ja sosiaalisten suhteiden hoitamiseen tarvittavat, itse määrittelemäni välttämättömät perustaidot. En tarvitse enempää!

Merkittävin voimavarani on perheeni, joka on opettanut kiitollisuuden voiman. Jälkipolvi tuo energiaa, potkua, pitää kiinni ajassa ja antaa tunteen jatkuvuudesta.

Pitkä parisuhde on kuin kivijalka. Vanhana parina olemme voimakaksikko, joka hauraanakin kannattelee toisiaan, antaa merkityksellisyyden ja turvallisuuden tunteen toisilleen.

Teksti: Meri Koutti

Nimimerkillä Meri Koutti kirjoittava on valtionhallinnosta eläköitynyt virkamies.

Artikkeli on julkaistu Vanhustyö-lehdessä 4/2020.