Ajankohtaista

Ei pöllömpi idea!

Vanhustyön keskusliiton logo: lila pöllö ja VTKL teksti.

Vanhustyön keskusliitto (VTKL) uudistaa ilmettään ja uusi ilme alkaa näkymään syyskuun aikana ja korvaa vähitellen kokonaan entisen sydänlogon.

Uusi tunnuksemme on viisas pöllö, jonka siipi suojaa ja tukee niin vanhoja kuin vanheneviakin. Pöllön kasvoista erottuu sydän – huolenpidon ja rakkauden symboli. Violetissa värissä puolestaan yhdistyvät sinisen ja punaisen hyvät ominaisuudet: luotettavuus, voima ja energia.

Tunnus ja logo esiintyvät myös valkoisena ja mustana.

Vanhustyön keskusliiton logo: msuta pöllö.    Vanhustyön keskusliiton logo: lila tausta ja valkoinen pöllö.

Liiton ilmeen uudistaminen sai alkunsa viime vuonna uudistetusta strategiastamme, jonka kiteyttämisessä olivat vahvasti mukana niin henkilökunta, liiton hallitus, jäsenyhteisöt että iäkkäät ihmiset itse.

Strategiassa määrittelimme, että haluamme kehittää Suomesta hyvän ikääntymisen mallimaata. Olemme sitä mieltä, että vanhat ja ikääntyneet ihmiset tulee nähdä oman elämänsä toimijoina ja yhteiskunnan voimavarana. Toimimme vanhusten ja ikääntyvien ihmisten vahvana, valtakunnallisena puolestapuhujana ja tuomme iäkkäiden ihmisten äänen kuuluville kaikkialle missä toimimme.

Ei pöllömpi idea!

Vanhustyön keskusliiton logo: lila pöllö ja musta teksti.

Kuulemme mielellämme mitä mieltä olet uudistuksesta. Laita viestiä info@vtkl.fi